On pakko pärjätä
sidon aamuyöllä pyyhettä jalkaan
on pakko pärjätä
ahdistus on erilaista
se on syvempää, kokonaisvaltaista
lamaannuttavaa
kipu on taas kadonnut
saksissa on raivoa
itku ei lopu ennen jotain
siksi tasapainoilen haavojen sitomisen ja sen välissä
mikä tänään riittää pysäyttämään kyyneleet.
En saa kiinni mistään
uskoin kaksi viikkoa asioista sen mitä halusin uskoa
nyt en saa vastausta
selvyyttä siitä kuka ymmärsi väärin
ja jos se olin minä
en edes aio pysähtyä.
En kestä enää
hain turvaa ja lohtua jostakin mitä ei oikeasti edes ole
jäljellä on siis ei mitään
siksi voi ihan hyvin leikata itseään
käsistä ja jaloista
muistan silloin joskus
kuinka kauan ihokaistaleen irrottamiseen kului aikaa
nyt jalka on auki ja kahdessakymmenessä minuutissa sidottu.
Kuin mitään ei olisi
paitsi että pelkät sitomiset ei riitäkään
pitää jaksaa odottaa pyykkivuoroa ennen uutta haavaa
rajoittavaa
en halua ulkopuolelta pysäyttävää tekijää
haluan verta ja syvemmälle
lohduttaa itkun sivuun sekunniksi
en halua lopettaa koska järki huutaa
en halua lopettaa koska arki vaikeutuu
en halua lopettaa ollenkaan
haluan vain että tää olo loppuu.