Osaan ihan hyvin
näytellä
itkeä vasta myöhemmin
valita entistä tarkemmin onko ensimmäistäkään väitettä järkevää lausua ääneen
osaan nyt ihan hyvin
suorittaa
tyhjänä tyhjyyttä
arvottomana merkityksettömiä päiviä
osaan elää turhaan.
Mutta en tiedä
miksi pitää kärsiä
mitä tällä koskaan saavutetaan
miksi pitäisi elää
miksi täytyy suorittaa
miksi olla olemassa kun millään ei ole oikeasti väliä?
Koira on kamala ja vähemmän kamala
ehkä vähemmän itkujen aiheena kuin kuukausi sitten
mutta ei edelleenkään minkäänlaisena merkityksentuojana
saman turhan suorita-listan jatkona
kuin kaikki muukin.
Pahin paniikki rauhoittui
kun ymmärsin että kun kerran koira ei luonut syytä elää
ei se silloin ole myöskään syy olla kuolematta
ja kun taas saa
ainoastaan omalla luvallaan
olla väsynyt, pettynyt ja valmis
laskea elämänsä kuoleman varaan
etsiä turvan ja lohdun jostain jota mikään ei voi särkeä
tyhjyyskin on tavallansa täytetty.
Ei sillä tavoin
jauhelihana-raiteilla-tyyppisesti
tietenkään
vaan pelkkänä vitun huomiohuorana
kuten aina ennenkin
mutta silti sillä tavoin että laskee tunteja ja toisia elääkseen
selvitäkseen kamalista
turvautuu varmuuteen
lopullisuuden hellyyteen.
Sillä tavalla että pyrkii pysymään kasassa
muistamaan vaaditut vuorosanat
ja olemaan rikkomatta illuusiota
toden ja epätoden välillä
ylittämättä tiedostamisen raja-aitaa
kysymättä sitä yhtä ainoaa kysymystä
jonka jälkeen paluureitti edeltäneeseen aikaan ja ymmärryksen laatuun on lopullisesti kadotettu.