27.7.2026

331.

Asunto näyttää vieraalta
en saa antaa tän mennä tähän
pitää pysyy kii todellisuudessa
mut ei liian.

Paniikki vyöryy päälle
en saa antaa tälle periks
mut mitä ku emmä enää jaksa vastaankaan taistella.

Oon täällä yksin
oon yksin kaikkialla
en jaksa enää pelätä.

Hyvien uutisten jälkeen pitäis osata olla helpottunu
must tuntuu vaan et päivä päivältä tää kaaos pahenee
oon ihan loppu mut päivämäärää ei oo antaa
mä tiiän et sen pitäis riittää
et sit jossain kohtaa muuta
mut mä en vaan osaa hallita mua.

En kestä leikkii tätä hetkee
miettii punaisii asioita
olla antamatta aistien vääristymisille liikaa painoarvoa
yrittää todistaa ettei tää oo unta
vaik on pelottavampaa kuin yksikään painajainen
pakottautuu pysäyttämään hengittämisen
etten enää pahentais jo liian pahaa oloa
en vaan jaksais.

Mut pelko on tuttu
tutumpi kuin mikään
nää seinät
aina tyhjät asunnot
koira ei tajuu
mä yritän todistaa olemassaoloo sen sydämenlyöntien kautta
silittää, silittää
se ei kestä mun itkuu edelleenkään
painautuu hämmentyneenä vasten
hakee luun mun syliin
meillä pitäis olla täällä kaikki hyvin
mut mä en vaan tajuu miten kukaan pystyy elämään tän pelon kaa?

Oon nii väsyny 
kunpa saisin vaan huutaa etten jaksa enää yhtään yötä
en enää sekuntiakaan
en pysty enää pärjäilemään
mut mä tiiän
mä tiiän liian tarkasti
miten kaikki muu on tätä pahempaa
miten mitään apuu ei ees oo ja et lopulta päädyn vaan kasvotusten tän saman kauhun kaa
ymmärtämättä miks ees pitäis yrittää kestää.

Mut täs olossa ei oo kuolemaa lohtuna
täs olossa ei oo ketään eikä mitään
nää olot pitäis jo todellaki kestää
mun pitäis jo osata
mä en ymmärrä mitään
vaikka kuinka järjellä tiiän.

Mä tiiän miks mieli tekee näin
mä tiiän ettei tää oo nii pahaa kuin miltä tuntuu
mä tiiän etten mä sekoo vaikken hetkeen tiiä missä tai kuka oon
mä tiiän
mut tieto ei oo koskaan lohduttanu.

Haluisin vaan turvaan nyt heti
en joskus sitten kun ehkä
en selvii sinne saakka.