Kunnes kaikki on taas aivan selvää
mä ymmärrän ymmärrän ymmärrän
mut mä en halua ymmärtää.
Mä en halua olla tässä tiedostamassa
mitä nämä keskustelut mulle kertoo
mä en kestä totuutta
lopullisuutta
tän kaiken mahdottomuutta.
Siks kylppärin altaassa on verta
vaikka sekin on väärin ja vastoin tottumusta
ja tavallaan silti tutumpaa kuin raivo
ja kaiken mukanaan pimentämä yksinäisyys
mattoveitsellä on samoja kysymyksiä kuin mulla viistoista vuotta sit ihan muualla
toisten kodin huoneissa
samaa kokeilevaa otetta
huoletonta
sitä sellaista joka ilahtuu jo ensimmäisestä veripisarasta
löytää täyttymyksen ja hiljaisuuden mieleensä niin paljon aiemmin
kuin se minä
joka voi vihassaan leikata itsensä tajunnan rajamaille
yhtäkkiä haluan ottaa vain plussat
en jaksa kiduttaa itteeni
mut tiskit on kolmatta päivää tiskaamatta
ja keskustelu oli k a m a l a a
ei ehkä keskustelun itsensä vuoksi
vaan siksi että kaikki mun aavistukset on totta ja mä en kuulu tänne
eikä mun ois koskaan kuulunutkaan kuulua
ja joka paikassa muuallakin ois ihan samoja vaateita
se on hyvinvointialueen tavoite
mut silti mun vaikea käsittää ristiriitaa
ja sitä et miks mua on yritetty lohduttaa valheilla
ainahan ne on tienny ne
ne ei vaan oo sanonu mulle
ja missään ei olekaan mitään järkeä
eikä kehenkään olis pitänyt luottaa ja mä oon ihan yksin maailmassa
jossa kaikki ympärillä uskoo et suorittamalla muuttuu normaaliks
ja samaa aikaa mä pirstaloidun selviytymisen takana arkeen
jossa mikään ei ikinä riitä
ja mä en koskaan oo oikein.
Jos hetkee ei valmistele
ei laita hiuksia kii
ei mieti et mihin ja mitä vähintään
millasta musiikkia
jos sitä vain vähän kokeilee
osaako, muistaako keho
herääkö unestaan
kestääkö paremmin haavoinensa kuin ilman
silloin sitä ei mieti
et ois pitäny mennä ensin suihkuun
ja et montako päivää tätä pitää osata varoa
ei mieti oikeastaan mitään
pää on aika pitkään hiljaa naarmullakin
ja silloin
sen ihan vähänkin avulla
saa jonkun haparoivan otteen taisteluista
jotka on vasta edessä
ja lopuksi tärkeintähän on ymmärtää ainostaan yks asia
aina voi lähteä
aina saa lähteä pois.
Eli oikeastaan kaikki on hyvin
en mä oo yksin nii kauan ku mulla on terät ja kuolema
mä en oo ollenkaan koskaan yksin
jos mä en ees yritä taipua tän maailman mahdottomiin vaatimuksiin
omiin kuvitelmiini
jotka kasaan vain jotta kelpaisin
kuoleman luona mä en oo yksin
kuoleman jälkeen mun ei tarvi jaksaa mitään
ei muuttaa eikä selvitä muutoksesta
ei tulla satutetuks ymmärtämättömyydellä
kuolema pelastaa nii paljolta
ettei sitä pitäis unohtaa yhdenkään säikähdyksen vuoks.
Ne on lopulta vain päätöksiä
yksittäisiä valintoja
kuoleeko ennen muuttoa vai vasta muutettuaan
ja todettuaan ettei mikään muutu
ja et missään ei saa olla enää vain turvassa
vaan tavoitteiden on oltava niin paljon muuta
niin paljon konkreettisempia ja mitattavissa olevia
jotta ne ois ne tyytyväisiä
joiden nimii mä en ees tiiä
ja joiden viestii ei oo aiemmin uskallettu kertoo mulle.