Käsitellä asioita ei oo yhtä kuin ymmärtää
yritän tajuta
et se etten itke tuntikausia samoja pelkoja
ei tarkoita sen enempää tai vähempää sitä et valmistautuisin oikealla tavalla.
Mikään määrä ennakointia ei pelasta mua
multa
sen tyhjän kämpän kaiulta
näiltä itkuilta
yksinäisyydeltä
jolta järki ei suojele
ja jota ihmiset eivät voi ymmärtää.
Ne oottaa kysymyksiinsä innokkaita vastauksia
mul on nii paljon pelkoja
et kaikki muu on mulle täysin merkityksetöntä
mä tiiän etten voi selittää itteeni ymmärrettävästi
etten ymmärrä enää itekään
miten yksinasuminen
jota tää ei muuten ees teoriassa ole
saa mut vaan täysin sekaisin
ihan vaan tää ajatus
vaikka viikkoja on vielä jäljellä
mut toisaalta tiiän aivan hyvin
ettei mikään määrä aikaa olis tehnyt musta valmiimpaa.
Mun todellakin pitäis jo osata
kaikkien näiden vuosien jälkeen
ja vaikken osaamalla itteeni saisikaan vakuutettua
nii jotenkin muuten sit
täytyis hakata tähän mieleen
järjen ja pelon väliseen kuiluun
jonkinlainen yhdistävä lautapino
mitä tahansa
jonka avulla pystyisin laittamaan silmäni siellä kii
ku illat vyöryy päälle eikä niitä voi paeta mihinkään
ja yksinäisyys on pahempaa kuin mikään mitä tässä maailmassa tiiän
mä tiiän kyllä
et mun pitäis jo tajuta
et kun järjelle ei oo kykyä perustella pelkojaan
se on sama kuin niitä ei ees olis
paitsi et on
ne samat jutut sekoittaa jo nyt hengitysrytmin
kun uppoan liian syvään siihen hetkeen
ensimmäiseen iltaan
syksyn pimeisiin, sateisiin öihin
joita voin joo kävellä koiran kans karkuun
kaikkialla mihin katuvalot riittää
mut silti mun on lopulta
palattava sinne yksin
oltava yksin
nukuttava yksin
kestettävä itkuni yksin
mun on
pakko
ja tätä mä en vaan osaa järkeillä.
Ehkä jos tää ois selkeämmin oma tahto
ei vaan olosuhteiden osoittama ainoa pakoreitti
ehkä mä sit osaisin olla jotenkin varmempi
pysyä jotenkin selvemmin niissä käytännön jutuissa
mut kun tää ei oo
tää ei oletuksista huolimatta oo mikään edistymisaskel
tää on päätös joka seuraa
kun ymmärtää tosiasiat
pitää luopua joko koirasta tai öiden turvasta
ja tästä paikasta väistämättä
joskin tää viimeinen todennäköisesti muuttuu helpotukseksi
kunhan vaan muuttohelvetistä selviää.
Nii paljon meni pieleen
nii paljon tehtiin väärin
eikä mikään ois enää koskaan muuttunu paremmaks
mä tiiän et tää taistelu ei loppunu kesken
yritin kaikkeni
se ei vaan voi riittää
jos ymmärrys katoaa vallanhalun taa
ja mitä väliä muutenkaan
eessä muutto ois silti ollut
kukaan ei vaan osannu sanoo mikä se raja ois ollu
mun piti vaan käsittää et se oli
ja jokaisella näillä joku oma mielipiteensä siitä
ei mitään selvyyttä mistään
mä luotin tyhjiin sanoihin
lauseisiin joita hoettiin tarkoittamatta mitään.
En jaksais syyttää tästä itteeni
en hyväuskoisuudesta kaikkien epäilyjeni keskellä
liian voimakkaasta reagoinnista epäreiluissa tilanteissa
umpikujasta joka tuhos kaiken
millä mun elämässä oli väliä
joo on mun syy et takerruin näin
mut toisaalta
tästä kaikesta ois päästy myös ihan vaan sillä ikärajalla
selkeämmillä säännöillä
johdonmukaisemmilla päätöksillä
eikä sillä et jokainen selittää omia mielipiteitään eikä kukaan lopulta seiso minkään totuuden takana
mikään minkä luulin olevan totta
ei sitä ollutkaan
mikään mihin luotin
ei ollut luottamuksen arvoista
joten en tiedä
miks mun ees pitäis itteeni enää tästä tilanteesta syyttää.
Meni nii tai näin
noi ei aio myöntää mitään
niille tää on kiva ja onnistunut kuntoutumispolku
oikein tehokkaasti ja riittävän tuottavasti toteutettu elämänvaihe
saahan ne papereilleen tän näyttämään tosi nätiltä
ku ne paperit ei kysy koskaan
miltä susta niinku oikeasti tuntuu?
Ja joo ei oo niiden syy
ne on nää rajaukset
hyvinvointialueiden asettamat vaatimukset
mut sit mun ainoa linkki sinne suuntaan sanoo vaan
ettei sellaisia järjettömiä tavoitteita kukaan oo vaatimassa
tavallaan selvittää siis sen
et kaikki tää typeryys tapahtuu vain näiden seinien sisällä.
Emmä tiedä miten minkään ajatuksen pitäis mun oloani enää parantaa
kuukausi ja mul ei oo mitään varmuutta mistään
muusta kuin tietyistä kellonajoista ja vaatimuksista
jotka tää muutos mukanaan tuo
mut mul ei oo mitään ajatusta siitä
miten mä selviän
miten kestän
ja vielä vähemmän siitä et entä kun en kestä
entä kun en selviä
ja sanoa en saa
koska päivystyskierre on koiran kanssa ehdoton ei?
Haluisin uneen
mut vielä kauemmas
jonnekin missä vois vaan olla turvassa
jossakin missä ois lupa olla rikki ja loppu
edelleen
kaiken tän ajan jälkeen
jossakin jossa mun epäilykset ja itkut ei olis liikaa
koska mä en vaan oo sellasessa kunnossa
kuin tässä vaiheessa elämäänsä
tän muutoksen keskiössä täytyisi olla.
Enkä tuu koskaan olemaan
siks aika päättyy väistämättä
ja lopulta meidät kaikki heitetään jonneki pimeään yksin pärjäämään pärjäämättä.
Se on vaan tää elämä sellainen
velat on maksettava
oli ne rahaa tai liian hyviä kohtia elämässä
eikä takaisinmaksun vaiheen kai koskaan kuullukaan tuntua erityisen hyvältä.