En jaksais mitään
puheesta puolet putoaa itkuksi
leikkaan saksilla ihoa tuntematta kipua
kyyneleet valuu otsaa pitkin pyyhkeelle
kun joku kehossa kivun sijasta vastustaa mun toimintaa
yrittääkö pidellä hengissä
en tiedä
sen verran se vaikeuttaa kuitenkin et pään on parempi levätä lattiaa ja pyyhettä vasten
jos käden aikoo antaa jatkaa ihokappaleiden leikkaamista toisesta.
Oon aika tosi hukassa
itken haukkoen henkeä useammin
en osaa pitää kiinni siitä etten enää putoaisi
pelkään pelkäämistä
en tiennyt että näin paljon voi pelätä (edelleenkään)
kaikki mussa on vain päättymätöntä pelkoa
ne väittää etten voisi itse pudota tästä eteenpäin
mä en luota mihinkään
haluaisin olla oikein ja vähemmän väärin
mut en pysty enää lopettamaan
joku vie hapen ja järjen ja k a i k e n.
Oon yksin
käperryn sohvan selkänojaa vasten
ei voida pelastaa
ei enää autakaan
toivoa parasta
toivoa edes vähän parempaa
hyvää ei tuu
ois tää itku ees sitä harrastusmielessä itkettyä
eikä tälläista jossa pitää pelätä
osaako hengittää
ja uusia syytöksiä
joka suunnasta
ne ei sano niitä mut yritän varautua
petaan nää tähän ja noi tohon
enää ette satuta
itken pyöräillessä kuinka tapan itteni
sit sitä ettei oo enää mitään väliä
et joo voin niellä kaikki ne lääkkeet
ei ne mua auta mut jos mikään muukaan ei
niin sithän ei oo enää väliä
eikä olekaan
jos ne mittaa asteikoillaan mun kamaluuden ainostaan sen avulla
käytänkö kaikkia ehdotettuja lääkkeitä vai en
nii joo okei mä käytän
vaikka tiiän että sitten taas putoan
mutta putoan edes tän hetken ei-yksin
vaikka siihenhän tää lopuks päättyy
kylmään pimeään yksinäisyyteen.
Mul on paha olla
mä toimin aivan järjettömillä tavoilla
sanon sanoja joita en muista sanoneeni
mä en hallitse mua
sä voit repii epävakaakortin ja DKT-tehtävät
mut tiiäksä mitä mä uskon?
Tätä jatku liian pitkään
ku on tosi monta viikkoa ja kuukautta ihan tosi paha olla
(ihan sama ne muutaman tunnin tauot toisten avulla, ku kaikki muu on pahaa oloa)
nii sit sitä vaan alkaa vähitellen hajoamaan
hajoaa sillain ettei muista mitä teki
mitä sano
jossain kohdissa en oo ees varma miks
ja mua pelottaa vaikka sanotaan ettei tää enää pahene.
Entä jos tää on jo liian pahaa?
Entä jos se et käyn joka päivä kuolemani läpi
siirrän itseni raiteille
useammin mielessäni
välillä katsellen vierestä
entä jos tää on jo sitä joka ei enää kanna?
Et se on yks sumuinen hetki
samalla tavalla kuin käsi joka ei tuntenut kipua
ja mun mieli vain lakkaa siihen pisteeseen
ennalta sovittuun tarinan päätökseen
sydän, aivot kaikki sitä samaa muussia
eikä enää ikinä mitään pahaa
entä jos minuus ei enää jaksa mua?