ennen lääkkeiden vaikutus oli helpotus
nyt en halua sitä väsymystä
oon kaiken aikaa muuten väsynyt
mut lääkkeet sammuttaa kehon
eivät mieltä
ajatukset ei hiljene vaikka lääkeväsymyksen yli toimiminen on mahdotonta
silmät pitäis laittaa kii
mut en pysty
itku alkaa aina uusiks.
Tää on kierre
jota en koskaan oo osannut katkaista
edelleenkään en ymmärrä
miten kukaan tähän pystyy
mitä ne ajattelee
mihin ne ittensä nukuttaa
pelkonsa läpi ja ohi
miten muut tässä onnistuu?
Miks kaikkia ei lamaannuta ajatus loppuelämästä pelkojen ja pimeyden kans
miks kaikki ei vajoa ajatuksesta
tää ei lopu koskaan
koska eihän tälle oo mitään eräpäivää
tää on tätä kunnes kuolee
miten muut ei kompastu tän ymmärtämiseen?
Mikä elämässä voi mennä tän pelon yli
mikä voi olla niin tärkeää
et jaksaa tapella mahdotonta vastaan
ilman aseita, ilman uskoa voittoon?
Oon vaan niin väsyny
moni asia puhuis sen puolesta
et tän todellakin olis nyt onnistuttava
mut mä en vaan ymmärrä
ja haluaisin nukkua.