Yksin
kaatosade
yksin
varjoja seinällä
nuku nyt
yksin.
Osaisin kaiken
tietäisin riittävästi
mä katson niitä ympärilläni
ja ymmärrän olevani väärin
syyllinen, pahempi, pahin.
Muilla on syyt ja oikeus
mä oon rikki mut en sais
enkä jaksa enää ymmärtää.
Viha virtaa veren päällä
viattomat kärsii
mun elämästä
syyllisyys ei jätä rauhaan
mikään määrä sanoja
ei koskaan tätä selitä
ja silti mä itken ja yritän
ja vain ymmärtääkseni
oon täällä ihan yksin.
Oon yksin joka yö
oon eri tavalla yksin joka hetki
se ei ois voinut jatkua enää päivääkään kauempaa
mut täällä mä oon ihan yksin.
Tää hetki ois tullut kuitenkin
vastaantaistelu oli jo kauan turhaa
mut mä tiesin päätöksen jälkeen sen olevan virhe
ja tää itku sulkee kehän
myöntää todeksi sen jota katua ei auta.
Mikään ei enää auta
päivällä mietin
et voin kai tän kesän elää
ees yrittää
jos syksyä ei enää tuu
et se olis se lupaus millä selviäisin
mut ei oo mitään järkeä laskea
montako yötä on jo mennyt
jos niitä on edessä aina vain enemmän
koko loppuelämän
jota en tahdo.
Enkä mä tuu tahtomaan
oon menny nää läpi ja uponnu pimeyteen
pilkkonu itteeni ja paennu nurkkiin
oon eläny jo tän läpi
enkä jaksa enää kertaakaan.
Ne tietää
mä tiiän
mä osaan mut en vaan tahdo
voin haukkuu itteeni lukemattomin eri nimin
mut mikään määrä raivoa tai kipua ei mua herätä.
Sillä oon yksin
se on pahempaa kuin mikään mitä tiiän
pelkään syytöksiä
pelkään pelkkiä sanoja
pelkään menneitä ja tulevia
mut aina eniten yksin olemista
sitä miten hiljaista ja silti äänekästä kaikki on
ku on vaan tyhjä asunto
kylmä lattia ja kivinen seinä
hengiltä kuristava yksinäisyys.