Ainoa asia josta voin olla varma
on että mun todellisuus on rikki.
Ja sitten ei kuitenkaan
mun todellisuus on tapahtunut
mutta järjellä ymmärrän ettei
et on olemassaolevia ja ennen kaikkia muille nähtävillä olevia faktoja
jotka kertovat ettei mitään mitä minä luulen tapahtuneen
ole koskaan tapahtunut.
Kaikki mitä muistan
kaikki mitä tunsin
kaikki pelot, kysymykset ja ajatukset
olivat totta
ja ovat sitä edelleen
vaikka tiedän etteivät voi olla
vaikka olen puolitoista vuorokautta yrittänyt toistaa itselleni että olen väärässä
olen unohtanut jotain
tehnyt jotain toisin
keksinyt kaiken
silti jokainen muisto joka mulla on
on aivan yhtä totta kuin oli viikko sitten
tai maanantaina ja vielä keskiviikkonakin
iltaan asti.
Eivätkä ne ole
ei mikään ole
mutta mitä sitten enää on
jos mikään mitä luulen todeksi
ei olekaan sitä
jos mitään mitä pidän totuutena
ei ole mahdollista todistaa totuudeksi
jos aivan selvät muistikuvatkaan eivät sitä ole
miten enää koskaan voi uskoa mihinkään?
Olemassaoloon, sanoihin, tekoihin
muistoihin?
Ja miksi todellisuus särkyisi vasta nyt
ja miksei se särkyisi jollakin yhdellä yksittäisellä kummallisella ajatuksella, kuvitelmalla
miksi pohjan repäisy veisi viikon
eläisi elämääni ja ajatuksiani viikon sisälläni
varmistaisi jokaisella itselleen ja netissä esittämälleen kysymykselle
jokaista tekemäänsä valintaa
jokaista ottamaansa askelta
ja kaikkea niitä seurannutta?
Mikään ei ole järjen puolella
olen edelleen täysin varma
vaikka en mitenkään voi.
Mutta miten tälläisen pelon kanssa enää voi elää
miten voi vaan jatkaa suorittamista
yleensä epäonnistumisen jälkeen pahin olo tulee epäonnistumisesta
siitä tiedosta että on pakko jaksaa jatkaa
kun ei muuhunkaan pysty
ja syytösten jälkeen ei vaan pysty heti rakentamaan uutta suunnitelmaa
vaikkei mitään muuta tahtoisi
nyt on sekin olo
se tieto että elin muutaman viikon koko elämäni uskoen että kuolen pian
nyt olisi korjattava kaikki se
mutta sen lisäksi
revittävä jostakin selvyys siitä
mikä on totta ja mikä ei
ja miten voin olla varma että onko se minkä luulen olevan totta
kenellekään muulle todellista?
Tiesin aina etten ole pohjalla
tiedän hyvin ettei tämä ole tältä osalta lähelläkään pahinta
kaiken konkreettisen mukaan
puheideni, kirjoittamieni tekstien mukaan
mun todellisuus on totta
kaikki muu mun elämässä on aivan kuten ennenkin
osaan järkeillä ja vertailla asioita
osaan asetella niitä oikeisiin mittasuhteisiin
(joo en aina enkä kaikkein kipeimpiä, mutta suurimman osan)
tiedän missä olen ja kuka
mikä päivä nyt on
ja että mulla on paha olla
mä tiiän ettei mikään tue sekoamista
mikään ei vahvista uudenlaista rikkoutumista
paitsi mun mielen ja ulkoisten todisteiden täydellinen eroavaisuus.
Kukaan ei osaa kertoa mitä nyt
mitä vastaan vertaan tästedes kokemiani asioita
jotta näkisin heijastuksesta harhan
millainen valo paljastaa
että ei
tuo ei ole totta
jotta voisin päättää olla hiljaa kaikesta siitä
mikä on vain mun keksimää
jottei mun tarvis pelätä aivan kaikkea mahdollista ja ilmeisesti myös mahdotonta?