Mieti niitä
itkujen öitä
oon pilalla
läpikotaisin likainen
liian väsyny suorittamaan
kaikki on tekemättä
ranne vuotaa verta
mut mä en saa mitään aikaiseks.
Vihaan mua
ne myös
oon nii väsyny
haluaisin pois
tän olon viimein pois.
Mut sama minne suuntaan katson
tajuan ettei tää lähde ikinä
oon umpikujassa
jossa kyyneleet
ja itkuiset keskustelut
kaikki on vaan ihan sama.
En löydä suuntaa
johon paeta
tän tarkemmin kohdata en voi
hengittääkin pitäis
mut miten
kun aina tajutessaan todellisuuden
seisahtuu kaikki muu ja pimeys valuu tietoisuuden tilalle
pitäis keskittyy siihen et hengittää
tän päivän läpi
edes hengittää
mut ne kaikki tekemättömät vaanii ympärillä
silmiä ei kannata sulkea
siellä on toiset möröt
eli pakeneminen ei oo vaihtoehto.
Kylppärin lattialla sakset nirhaa ihoa irti
kaikki on turhaa ja haava naurettava
minä olen pelle joka ei saa itseään hengiltä
ei meidän tiiäksä tarvi enää käydä sitä keskustelua
et tahdonko vai en ja jos oikeasti nii
ku tiiän varmuudella et tätä en tahdo
enkä mä tahdo et säkään koskaan tiput tänne
et sit viimein tajuaisit
mitä itkuni alta yritän kertoa
ei millään oo mitään väliä
ymmärryksellä, välittämisellä
avulla tai syytöksillä
kaikki on yhtä turhaa
kuin jokainen näistä hengenvedoista
ymmärryksen jälkeen.
Ei oo muuta lohtua kuin kuolema
ja silti en pysty
kunpa vaan
kunpa viimein
eikö tää jo riittäis?
En osaa kirjoittaa
en tätä oloa, toivottomuuden kuristustusotetta kaulalla
en osaa enää mitään
hallita itteeni
elämääni
ymmärrän asiat
mut kaikki on nii kaukana
kaikki normaali
sellaset mistä voi pitää kii
tavoitteet joita kohti kuljetaan
mä oon vaan likaa
niin likainen, ällöttävä ja pilalla
paha ihminen
miksei ne tapa
mä tuhoon kaiken
miksei mua voitais rangaista ja yhtä aikaa vapauttaa
ku en mä pysty muuttumaan?