Ymmärrys ajaa yli
sen rattaat on kääritty piikkilankaan
kaiketi varmistukseksi
että ainakin kivun muistaa
vaikka muuhun vauhtia olisi liikaa.
Huudan ajatuksille
haluan sulkea pois
ihmiset, valon, lämmön
kaiken elävän
eloton saa niiltä osin jäädä
jota ei ole mahdollista tuntea.
En kestä enää
painan kädet korville
suljen silmät
mut totuus ei hiljene
en tiedä etsiikö se voimansa sydämen sykkeestä
vai pelkästä elossaolon tiedostamisesta
mutta syy ei muodostu merkitykselliseksi
kun taukoa ei anneta
huuto ei lakkaa
itku alkaa varoittamatta
enhän koskaan kävele näillä teillä
kuvitellen olevani totuutta nopeampi
häviö on laskettu varmaksi
ehkä jo silloin
ensimmäisen sydämenlyönnin yhteydessä.
Ja vihaan
vihaan niitä onnellisessa elämässään
mä maksan jostakin
jota en edelleenkään kokonaisuutena käsitä
anteeksiantaminen ei tavoita mun sisältä mitään
koska en tajua
mistä pitää päästää irti
elämästä, tuntemisesta
kyllä kyllä
mutta miten?
Ympäristö on ihan hiljaa
uskon olevani yksi tehokkaimmista keinoista kouluttaa nopeaan puheenaiheen vaihtoon
kuka tahansa keksii mitä tahansa helpompaa keskusteltavaa
kuin totuudet mun mielessä
kyseenalaistamisen jota en malta koskaan lopettaa ennen ukkosmyrskyä.
Säästääkseni muita ja säästyäkseni ymmärtämättömyydeltä
jonka ymmärrykseni kanssa väistämättä vastaanotan
vajoan itkun kanssa yksin
tutun kamalaan syvyyteen
jossa maalitauluun osuneiksi osoitetaan vasta ne iskut jotka tuottavat kivulle perustellun syyn tuntua kivulta.