Mä oon kattonut kauhuleffoja
verta ja hirviöitä
pahuutta kaikenlaisissa muodoissa.
Mä oon itkeny nii etten oo saanut henkeä
oon kattonut tyhjyyttä ja tajunnu sun menneen.
Mä oon pilkkonut kättä
tiivistänyt pakko suorittaa-listaa
on pakko käydä suihkussa
pakko tiskata ja pestä pyykit
hoitaa haavat ja viedä roskat.
Ei oo mikään pakko suorittaa koko elämää vain näön vuoks
leikkiä et vois paljon paremmin kuin oikeasti voi
ei oo mikään pakko tehä ruokaa
mennä lenkille
kestää tätäkään hetkeä.
Ei oo mikään pakko
vain siks et muilla ois helpompi
mulla ei oo pitkään aikaan ollut helpompaa
enkä tiiä oonko yrittänyt suojella siltä totuudelta itteeni vai muita.
Mä annan tän viedä mukanaan
millään ei oo mitään merkitystä
ja tiiän ettet voi ymmärtää
mut jos mikään ei merkitse enää mitään
tunnu miltään
ei mikään määrä tsemppaamista tai parempaan uskomista auta.
Tää on ollut ohi jo yhden ikuisuuden
mä oon taistellut vastaan
vaikka tiesin et jossain kohdassa voimat loppuu
nyt mä en enää jaksa
vaikka se paljastaakin jotain mun sisältä
luovuttaminen tekee mut alttiimaksi
ne pystyy satuttamaan paljon lujemmin
kun mulla ei oo voimia suojautua.
Mut toisaalta
olettaa vois et mitä enemmän sattuu
sitä lähempänä on kuolema
poispääsy ja vapaus
ääretön ja ikuinen
turva.