Mietin et kirjoittaisin
sanoisin taas etten jaksa
mitä sillä on väliä
käyn läpi ihmisiä
mihin mun poistuminen ees vaikuttaa
kukaan ei huomaa
mikään ei muutu
paitsi ettei mun tarvitse enää tuntea tätä.
Mun koko keho on uupunut
toivottomuus kai senkin tekee
umpikujasta ei oo pakoreittiä
ja tiiän jo liian tarkkaan et vaikka miten itkisin
auta mua, auta mua
ei mitään apua oo olemassakaan.
Niille muille joo
mut ei mikään lääke muuta tätä merkityksettömyyttä toiseksi
en voi paeta oloani
oon yksin
enkä enää millään jaksais.
En jaksais tätä iltaa
en jaksais käsittää
et vaikka tää nimenomainen väsymys taas ajan myötä väistyykin
(ainahan se)
mun elämä ei muutu
ne jutut jotka mut tähän pohjattomaan uupumukseen ajaa
ei ees siirry
ne oottaa taas uutta myrskyä
ja mä tiiän ettei mikään määrä vastaantaistelua pelasta mua totuuksilta.
En halua täällä enää mitään
en valheellisia vakuutteluja siitä et mulla on väliä
ku totuus selviää yhtä aikaa rivien välistä
en halua enää uskoa parempaan
en jaksa enää uskoa parempaan
enkä jaksa enää hajota tätä enempää.
Mä oon nii väsyny.
Auta mua nyt?
Mä en jaksa enää pidempään.