Kynttilämerta katsellessa
sitä ajautuu vaiettujen kysymysten ja toteamusten luo
hetkessä tuntuu välttämättömältä
että jossakin siellä on oltava jotain paljon tätä kauniimpaa
jotain paljonkin tätä merkityksellisempää
sillä miksi muuten ainoakaan näistä liekeistä
pyrkisi niin kovin
vasten hankea
vasten päättymättömän tuntuista talvea
elossa säilymään?
Miksi ainoatakaan näistä olisi tänne varta vasten tuotu ja hellyydellä tulta varjellen paikoilleen aseteltu
ellei olisi niin mahdottoman suuruista mahdollisuutta jostain muusta?
Vaiti seisova ympäristö mustissa takeissaan kaipaa
mut mä osaan silti kulkea vain tätä toista laitaa
enkä enää tiedä
mikä hetki syyllisyys toisista tahdoista on oman polun rakkautta tärkeämpää
kaiketi sen kuuluisi määrittää jokaikinen hengitetty hetki
se ei vaan enää ole niin
asetu minkäänlaisella syytöksenpelolla takaisin salaisuudeksi.
Siksi tuo valomeri kynttilä kynttilältä poljetun hangen päällä osaa jo rauhoittaa
entä jos
se kaiken tämän pimeyden jälkeen onkin niin
ettei kukaan enää syytä tai satuta
yletä mihinkään niin maalliseen
jos se onkin tämän kaiken jälkeen
noiden liekkien toisella puolella
iankaikkisesti tätä samaa rauhaa
jota tuli tähän on tuotu edustamaan?