Paidan selässä teksti
sinun vuorosi
miten monella tavalla samat sanat voi ymmärtää
lasken taas liiaksi
virtaavia vesiä
kiitäviä junia
ja lääkesumuissa köyttä kaulalle.
Mitään en tee
vaikka mitään muuta en enää tahdo
elämä ympärillä valuu merkityksettömänä lattiakaivojen luo
maa viettää syystäkin
ja minä lepään pimeyteni sylissä tuskastumiseen saakka.
Kuolema on jokaisen hetken ainoa ajatus
se vaanii
se pyörittää
se pitelee otteessaan niin lujasti
että kun viimein pitäisi antautua unille
(joissa sinä palaat ja pahassa olossakin on tarkoituksensa)
olen ainoastaan uupunut taukoamattomaan raivoon
pakonomaiseen vaihtoehtojen kelaamiseen loputtomalla toistolla.
Niin tuttuun
niin tarkasti läpikäytyyn
mutta en vaan voi lopettaa
ja vaikka minä väsymyksessäni voisin
toivottomuus ei jätä vaihtoehtoja.
En voi päästää irti ennen kuolemaa
sillä minua ei ole olemassa
olemassaolollani ei ole merkitystä
hengitysrytmini on turhuudestaan nimensä saaneiden listassa ensimmäisenä
kaikki sen jäljessä seuraava vainoaa
raahaavat askeleet kuiskivat sitä samaa
tuoli jota kiskotaan lattiaa vasten
katse jolla ohitat minut
kaikki johtaa samaan ymmärrykseen
jäljellä ei ole muita kuin kuolemani.
Ja mihinkään en silti pysty
lasken unen puolelle vaihtoehtoja
kiskoja ja yliannostuksilla vietyjä pelkoja
(eikä se ole totta, sekavana pelkäisin tätäkin enemmän)
lasken huijausmantroja
joilla voisin ylittää rajan
ennen kuin uskallan aamulla avata silmäni
en kestä elämisen sisälleen kätkemää totuutta
tämän kaikkeuden hirveyttä
mutta mikään ei auta kiipeämään rajan yli.
Tukehdun kyllä
tukehdun ymmärrykseen jokaisessa suunnassa odottavasta umpikujasta
siitä ettei elämä tarjonnut pakoreittiä
(ei kenellekään, mitä oikein kuvittelit?)
tukehdun kuolinrajan painostavaan ilmaan
en pääse pois ennen kuolemaa
en pääse pois.