Mä pelkään
kolmen viltin alla liian viileässä huoneessa
jogurttihyllyllä kaupassa
pöydän ääressä taitelessani huonekasvin lehtiä
jokaisessa sekunnissa olemassaoloa.
Mä pelkään
mut en voi paeta
turva on väliaikainen illuusio
oksista rakennettu maja
jonka tuhoutuu viimeistään lumimyrskyssä
mikään täällä aidosti suojaa
ja se on kamalaa.
Ei koskaan
tää ei pääty koskaan
jossain kohtaa itken lattialla kun tahtoisin huutaa
miksi kaikki varmat itsemurhakeinot ovat niin väkivaltaisia
miksei olisi vain tästä uneen-nappia
ja viimein tämän kaiken lopetus?
En ymmärrä miksi pelätä täällä
miksi pelätä pidellessään kuolemaa kaksin käsin kasvojensa edessä
miksi pelätä
yötä päivää ilman lohtua?
Mitä lohtu edes on
valheita toistettuna oikeassa järjestyksessä
mun lapsenomainen usko siihen
et kyl ne tietää
et kyl joku haluaa hyvää
ei kyse oo siitä
nää on paljon rumempia totuuksia
mut tarkasti katseilta piilotettuja.
Mikään ei muutu
ei paremmaks mut ei kai määräänsä enempää huonommaks
tiiän et pahimmassa olossa kaikki kääntyy ympäri
paha olo muuntaa tietoisuutta
mä tiedän sen ohuen rajan
ymmärrysten välissä
ja tieto siitä et mun mieli on ennenkin päätynyt sinne puolelle
auttaa
ja sekin rauhoittaa
et mulla on hylkäyssuunnitelmat seitsemään eri suuntaan
mä voin leikkii aikuista
sen hetken jonka jaksan
tai mä voin lähteä suorilta
mä voin myös heittäytyä johonki sinne
missä tää pelko jää viimeiseksi
ja mun henki lähtee jossain kohtaa ku mun maailma on riittävän sekaisin.
Mut mä en haluu
pitäis miettii tätä hetkee
mut silti niihin samoihin keskusteluihin tuodaan se
et muutto on edessä kuitenkin
ne ei halua tajuta mun toivottomuusitkun ydintä
ehkä ku ei siihen oo sit sanoja
ei vastalauseita
ei ees mitään millä mut hiljentää.
Parempi siis pitää sanat mukaelämän puolella
hokee et keskity tähän hetkeen
ja sit taas ku pystyn hengittämään
se sama vaatimus vaanii taustalla
kuntoutua kato pitäis.
Nii
oleen siinä elämässä yksin
mä tajuun
enkä jaksa puhua siitä mikä kaikki mussa on pielessä
miks asiat meni näin ja on edelleen enimmäkseen väärinpäin
mut mä en myöskään jaksa jokaisen kuvittelijan turhia selityksiä siitä
miten asiat voi muuttua paremmiks.
Sulla ei oo antaa mulle ainoatakaan faktaa
pessimistin luotto tulevaan ei kasva sillä et käsketään
eikä millään muullakaan
mä oisin halunnut et toi toimii
et mäkin oisin selvinnyt suorittamalla asiat vaaditussa järjestyksessä
lopulta osannut hallita ajatuksenikin
mut sä et suostu kuulemaan
ku mä yritän kertoa
etten jaksa.
Enää yrittää uskoa
rakentaa elämääni valheiden varaan
suurimman osan ajasta musta tuntuu vain etten jaksa
enää hengittää.