Mä oon jotain niin likaista, kamalaa, oksettavaa
kaikki on kaiken tän ajan nähneet totuuden
kierrelleet sitä turhan takia
mut nauraneet selän takana
ja ei, ei ees tää ajatus voi olla aito
kuten ei mikään muukaan enää koskaan
eikä ikinä aiemminkaan ole ollut
kaikki mussa on vaan epävakautta
oon epävakaata roskaa
huomiohuora, jonka jokainen olo on oma valinta.
Mä en jaksa taistella vastaan
ajatuksiani vastaan
leikkiä et tää ikinä menis ohi
mä tunnen lian kaikialla mussa
mun sanat, mun mieli, mun keho
kunpa tuhoamisvoima olis kerrankin riittävä.
Mut niinhän ne sanoo
et niin kauan ku elän
nii kauanhan mä tätä haluan
niiden mielestä
samojen ihmisten
jotka ei osaa sanoo mitään suoraan mut valehtelee sitäkin taitavammin
mä en todellakaan oo aikoihin tiennyt
mikä osa tätä sotkua olis muka elämänhalusta johtuvaa elämää
mut vastaanhuutaminen on kaikista typerintä.
Mua oksettaa minuus mut en silti saa mitään aikaan
haluisin vaan pystyä pilkkomaan itteni
kerran kunnolla
aidosti
tehdä edes sen oikein.
Mut mä itken liian monta päivää vanhaa haavaa
joka ei ota parantuakseen nii et kipu asettuis
se on auki
ja se vuotaa
mut silti laastarit vain takertuu ja mä yritän pitää jostain kii
kun se kipu valtaa kaiken
ja silti tiiän silläkin hetkellä
ettei se ole oikeaksi kivuksi mitään
ja et se aito pilkkominen vaatis täysin toisenlaista itsekuria.
Mä oon vaan laiska
typerä ja itsekäs
pakenen kaikkea mitä pystyn
vaikka tiiän et lopuks luusereita sattuu eniten
ja kostot lasketaan ansioiden mukaan.
Mä vain pakenen
nurkkiin
itkuun ja temestaan
pois
vastuusta
elämästä
valinnoista.
Yritän järjestellä ajatusteni ja tunteideni seuraukset
kaataa harteilleni niin paljon oksettavia totuuksia minuudesta
etten pysty olemaan enää elossa
yritän tiedostaa et jokainen itku
jokainen tukehtumisen tunteeseen johtava totuus
on mun päätös
mun oma valinta
ei mitenkään aito tunne
pelkkää itsekurin puutetta.
Ja se sattuu
ja sen pitää sattua
mut silti mä vaan jatkan pakoani
tiedostan tulevaisuuden
sen miten pieni siivu tämä on siitä
mitä edessä odottaa
kun en sen vertaa pysty
et itseni hengiltä saisin
se et ne nauraa nyt mulle
näille kaikille ajatuksille
ei todellakaan ole mikään päätepiste
kaikki pahenee
ja sitä pahaa ei voi sitten paeta.