Valheita
tyhjällä katseella nostan kivuttoman ruumiisi
vasten karheaksi maalattua ulkoseinää
valheita vihatessani saatan muuttua
se mitä näit
oli yhtä pieni osa totuudesta
kuin sanat jotka sanoit livistääksesi aidan raosta
nurkan taakse
kadotaksesi taas askeleen kauemmas.
Ja sinä kun luulit
etten minä tietäisi
että voisit noin vain hiljentää ja väittää totuuteni vääräksi
mutta et tiennyt
että kun liian monta kertaa haluaa uskoa olevansa väärässä
ei usko enää ketään
ei itseään
mutta ei varsinkaan noita samoja tyhjiä lupauksia.
Jossain kohtaa sisin sammuu
toivo uppoaa mutaan yhtä helposti
kuin kumisappaat näiden sateiden jälkeen metsäpolulla
toivokin on valhe
toivoa on vain niin kauan
kun on voimia sivuuttaa totuus.
Ja kun voimat loppuu
ja hakkaa nyrkein päätänsä
sulkee silmänsä jotta ei muistaisi
loppunsa olemassaoloa
sitä yksinkertaista helpotusta lipastonlaatikossa
ei kuoleman pakeneminen ole tässä kohtaa enää mikään ratkaisu
toivon leikkiminen sitäkin surkeampi vaihtoehto
mutta kuolema
on oikeaa kuolemista
ja niin paljon kun se vaihtoehtona kolmen askeleen päässä houkuttaakin
yhtä paljon se myös pelottaa
oikea kuolema
olla oikeasti kuollut.