Joskus turvaa ei enää oo
aamulla kylppärinlattialle leviää verta
lämpimiä pisaroita jalkaterän päällä, housunlahkeessa
läpi sidosten
se oli jo eilen tyrehtynyt
seuraan epäuskoisena sotkua
ei ne koskaan aiemmin oo näin
mut sit puran sidokset ja sidon lujemmin
ja pesen jaloista ja lattialta veret pois
ymmärtäen
joskus turvaa ei sitten enää ollenkaan oo.
Nyt ainoa hetki näiden päivien aikana
kun oon tuntenut hallitsevani tukehduttavan kauhun
on ollut se kun upotan terät ja leikkaan saksilla
pitelen ihosuikaleista kiinni repiessäni rasvakudosta niiden alta
verta menee liikaa
mä tiiän sen kun oksettaa vähän koko ajan ja aina kun pitää liikkua
mut jos mikään muu ei saa mua tuntemaan näin
ettei mitään hätää oo
niin ei hemoglobiiniarvo oo nii olennaista.
Pelon hallitseminen on
itkun alla on vaikea hengittää
jos kipu turvaa selustan ja ympäristön
ei pari haavaa oo paha juttu.
Viiltelyn on pysyttävä lähimpänä
mikään muu ei oo tätä tärkeämpää
ei nyt
ei koskaan
kaikki muu menee
ne lähtee
ne halveksii, nauraa, syyttää
mut terät suojaa mua
multa, muilta, maailmalta
aivan kaikelta.
Nyt on vaikea tasapainottaa
uskoakseni voin leikitellä kuolemanpelollani kun leikkaan enemmän
jos otan syvemmältä kasvatan rohkeuttani
ratkaisu
on oltava ratkaisu
minä haluan kuolla
ne nauraa
ei se oikeesti
huomiohuora
oisit sä sen tehny jo jos oikeesti haluaisit
mitä sä haluat
etkö sä usko et mua sattuu
vai miks sun on oltava siinä
katsottava mua noin ja sanottava ilkeämmin
mitä sä koskaan oot halunnu
älä naamioi tekojas, sanojas avuks
sitä ne ei ollu koskaan
sä halusit satuttaa mua
mut et edelleenkään usko et niin mäkin
sen mä oisin halunnu todistaa
mut vaatteet peittää laastarit ja veriset sideharsot
kukaan ei voi nähdä totuutta
kuolema on ratkaisu
mä harhautan pelkojani ja rohkeuttani
sotken rajaa epämääräisemmäks
et sit kerran kävis se vahinko
terä liian syvälle
köysi kaulalle
tai minä raiteille
tavalla ei väliä
vain lopputuloksella.