et elämä ois jo tässä
tällä tavoin ohi ja eletty?
Miksei se vois olla näin silloinkin
kun kuolemansa rakastaminen on vaikeampaa?
Keneltä se on pois kun totean näennäisen hyvässä voinnissa
etten tahdo mitään?
En odota elämältä mitään
en toivo muuttuvani
sillä ymmärrän näiden vuosien jälkeen järjettömien toiveiden merkityksettömyyden.
En tiedä kumpi tappaa kumman
pelko elämästä kyvyn tahtoa ja toivoa
vai elämä taidon tuntea
enkä edes välitä
sillä tiedän että oikeaa vastausta ei ole.
Ei se että suoritan
joko turvantoivossani muiden mieliksi
tai käskyn alla vaaditut
muuta mun käsitystä tai näkemystä elämästä.
Se ei ole se vastaus
jonka etsimisellä oon itseni väsyttänyt
sellaista vastausta ei edes ole.
Vastaus on kuolema
valossa ja pimeydessä
sitä kohti hiipii
ja sitten taas juoksee karkuun
käy vähän kepillä kokeilemassa
ja palaa vielä takaisin
tietäen kuitenkin
elämä on ollut ohi jo vuosia.