Älä anna kevään vielä juosta tänne
tarvitsen pimeäni
kylmän veden ja jäät suojaamaan turhilta kuvitelmilta
ei elämää ole
eikä sitä tule
minä valitsin kohtaloni
solmin sopimukset synkkyyteni kanssa
itse päätin ja yksin luovuin.
Tänään olen väsynyt leikkimään ihmistä
joka en ole
joka en koskaan tule olemaan
haluan pois
sitä kyselen
mistä tietää niin varmaksi että tämä elossaolo on elämänhalua eikä pelkkää kuolemanpelkoa?
Ihmiset aiheuttaa silmitöntä vihaa
leikkasin hetki sitten jalastani enemmän kerralla kuin koskaan
ja silti lopputulos on pelkkä naarmu
kyvytön kestämään todellista kipua
pitäisi asetella syvempiä kärsimyksen muotoja
rangaistus rangaistuksena ei riitä jos sen ajan pakenee toisiin maailmoihin
sellaisiin missä vikaa ei ole valittu ennalta
ja syytökset ovat tunnistamaton osuus jotakin joka näihin taaksejääviin maailmoihin jätetään.
Mieli tuntuu sekavammalta
pelkkä tunne
niin kuin kaikki muukin
en lakkaa toivomasta joka kolmannessa ajatuksessa että tämä kaikki olisi vain ohi
eikö todella
eikö mikään ikinä riitä?
Ei sellaista voi korjata
joka ei varsinaisesti ole koskaan särkynyt
vaan on ollutkin aina epäonnistunut
viallinen, vääristyneiden olemassaolojensa vangitsema
ei masennus aina ole se joka pitää hoitaa
se on joskus suoja kaikelle ja kaikkea vastaan
painajaiset vie mut mukanaan
mut silti en muista mitään.