Ihmiset kulkee kaduilla
kuin elämälle ois jokin tarkoitus
ne menee ja ne tulee
hoitavat tän ja sit tuon
viikonlopun ruokaostokset ja auton tankkauksen
mä kuljetan laukussa nippusiteitä ja laastaripaketteja
desifiointiainetta ja tuorekelmua
eikä mua tavallaan ees oo.
Väistän katseet varmuuden vuoks vaikka oon jo irrallani
mulla on nää kaks suunnitelmaa kuolemaks
ja unissa mä nään hautakiven kaiverrukset
oon liian valmis
tiedän sen
oon huutanu apua viikkoja
yrittänyt sanoa etten jaksa
et tätä on kolme kertaa enemmän kuin jaksan kantaa
mut totta kai mä faktat ymmärrän
sen et sitä myöten kaikki on tässä
eikä ole enää mitään yritettävää
pelkkä hengiltä otettava keho ja mun vastuut on ohitettu.
Oon liian väsynyt taistelemaan niitä vastaan
jotka päätettiin jo ennalta
liian väsynyt pettymään
odottamaan aina uuden valheen varassa jotakin hetken helpotusta
jota ei oikeasti koskaan tuu.
Ne tiesi tän alusta asti
ne oli niiden puolella ja mä itse se kaikki nähty pahuus
ymmärrän jo
en vain enää jaksa ymmärtää
haluan pois.
En jaksa enää pelätä
nukuttaa itseäni kyynelmyrskyihin
ja huutaa mielessäni itsetuhoani vastaan
hävityissä taisteluissa panosten tuhlaaminen on turhaa
mua vaan pelottaa
miten luja on tahto kuolla
miten pohjaton pimeys ihmisen voi ympäröidä
ja miten yksin mä tän kaiken kans oon ihmisten luonakin.