tää ei pääty ennen kuolemaa
tää ei pääty ennen kuolemaa.
Se on kylmänä pohjoistuulena kyynelten rohduttamilla kasvoilla
se on öiden painajaisten kilpajuoksuissa
se on joka ikinen hetki tukehduttavana tietona hengitysilmassa ja epämääräisenä tunteena sormenpäissä
ennen kuolemaa ei voi olla vapaa
ilman kuolemaa ei pääse turvaan.
Ja mä tunnen miten keho vavahtelee erilleen mustimmista ajatuksista
itku on vieras
itku itkee yksinään pelastajaa tietäen että aika on rajattu ennalta
pelkään elää
pelkään kuolla
pelkään ymmärtää kuoleman merkityksen elämän loputtoman sekasorron ratkaisussa.
Huutaisin apua
jos sillä olisi väliä
mutta mennyttä ei muuta mikään
kukaan ei voi korjata mun puolesta sisintä
ei millään määrällä selityksiä
epämääräisillä lupauksilla siitä kuinka vielä joskus helpottaa
kukaan ei voi auttaa mua mun puolesta
ja mä itse en enää jaksa edes yrittää.
Siks on kylmä kahdestaan itsemurhasuunnitelman kans
siks että tieto on varmuutta ja siks ettei pakoreittejä ole olemassa enempää
lopeta jo
lakkaa huutamasta
tapa ittes
tee se
sä tiiät kyllä
ja mä oon tässä
ihan tässä
kuulen huudon
näen asetelman jossa raiteille murskautuu mun ruumis
valmista jauhelihaa teille siihen kerättäväks
jos asetan niskani vasten saapuvaa valoa
ei jää vaihtoehtoja
hassuinta tässä on ajatus siitä
että sitten ei tarvitse enää jaksaa viiltää
(miten tärkein selviytymiskeino voi tuntua näin raskaalta?)
tää tunne ei mene pois ilman kuolemaa
mutta lopun jälkeen en voi olla enää syyllinen
pahuuden mun sisällä on päätyttävä
eikä mun tarvitse enää yrittää hallita sitä
en voi satuttaa ketään kuolemani jälkeen
eikä mun paha olokaan voi jatkua enää sitten
jos mä vain asetan itseni siihen
vastaanotan viimeisen kauhun ja
niin
tarina kirjataan päättyväksi pisteeseen
loppusanat ja siinä se.