Taas niitä iltoja
ei kai kuolema kamalampi ois
muistovärssyjen lohdullisuus
avaanko terällä vai nielenkö tarvittavan
tuntuu että tempoili mihin suuntaan tahansa
joka puolella vastassa ovat samat syytökset
pahuus se peilistä takaisin katsoo
mun ne sanat on
vai onko kuitenkaan?
En voi tietää toisten ajatuksia
mut miten pitkälle pelkkiä eleitä ja ilmeitä saa tulkita
sivulauseista poimittuja totuuksia
mistä mä tiiän
mut sisimmässäni ei oo epäillystä
siihen tarvittais kovempia otteita
reilumpia viiltoja
jotakin kokonaisempaa
eikähän tällainen määrä pahuutta sittenkään aloilleen asettuisi
tiiän mä
mut nää on iltoja
joina tätä totuutta ei jaksa kantaa harteillaan.
Olla vain paha ja entistä pahempi
onko temestapako valehtelua vai sallittu hengähdystauko
kuka määrittää rajat
miksei kukaan sano suoraan
vitun huomiohuora
lakkaa itkemästä ja tapa jo ittes
miks kierretään kehää
mikä on totuus jos näitä on monta vierekkäin
mitä mä uskon
unia, alitajuntaa, mennyttä vai tätä hetkeä
tuon sanoja, mun sanoja
mun kokemuksia
mitä täällä kuuluu kuunnella?
Haen lohtua järjettömistä asioista
painaudun nojatuoliin ja jatkan lausetta itkussa
sun on pakko ettii sille koiralle sit uus koti ku joudun pois
sitä koiraa ei oo muissa kuin satunnaisissa ajatuksissa
ja silti illan itku keskittyy tähän samaan kohtaan
jos jotain luvataan
jos jonkun pienen ja viattoman elämään liittyen luvataan
se ei saa joutua kärsimään
se ei saa jäädä mistään paitsi siks etten mä kykene elämään kun mun katsotaan muka selviävän
nämäkin illat on nii ja näin
toisinpäin katottuna kaukana pärjäämisestä
kyl tää menee
mut tajuaako kukaan et sit ku mä jään sinne kämppään yksin
nii ei mun selviytymiskyvystä jää jäljelle mitään
vaikka nyt oisinki näillä avuilla toimintakykyinen?
Ne on vastuita joita mun ois osattava kantaa
mut mä mietin kuolintapoja ja muistovärssyjä
sama se mulle lukeeko kukaan mun kuoleman jälkeen mitään
mut noihin sanoihin on talletettu jokin hirvittävän rauhallinen lohtu
ajasta aikaan
ja kuinka ne uupuneetkin saavat olla mukana
ja elämäkin on vain kuin kuvajainen vedessä
ja kaikki tämä
en löydä tässä ahdistuksessa muistovärssyjä rauhottavampia tekstejä
musiikinkuuntelu siirtyy taka-alalle
koska en löydä sellaisia sanoja biiseistä
sellaisia, jotka koskettais yhtä aikaa tätä kaikkea
väsymystä, lohduttomuutta, toivottomuutta, ajattomuutta,
tätä outoa elämän jatkumoa
jossa me ei lopulta olla yhtään mitään
minkään arvoisia
jossa lopulta kaiken huudon ja riehumisen ja itsensä näkyväksi tekemisen jälkeen on pakko todeta kaiken tän merkityksettömyys
se miten pieniä me ollaan maailmankaikkeudessa
sen miten välinpitämätön meitä ympäröivä todellisuus on meidän olojamme kohtaan
me kaikki ollaan pelkkää kuolemaa
elämää eletään se mitä eletään
ehditään elää, tahdotaan elää, pystytään elämään
reiluin päätöksin, epäreiluin päätöksin
mut kukin jotenkin
ja silti kaikki päättyy samaan lopputulokseen.
En aina näinä iltoina tiedä
miksi jatkaa hengittämistä enää yhdenkään yön yli
en aina ymmärrä
miksei kaiken tämän keskelle
kaikella tällä ihmiskunnan ymmärryksellä, tiedolla, taidolla ja kokemuksella
voitaisi antaa helppoja ja siistejä poistumiskeinoja
unikuvia kuolemista
ne vois ratkoo tän paremminkin kuin et vaihtoehtoina on veturinkuljettajan traumatisoiminen tai päivystyksen turha kuormittaminen
tää ois voitu suuremmissa kokonaisuuksissa ratkoa niinkin
ettei täällä ois toivottomuuden ymmärrettyään enää pakko pelon vuoks elää
et tuosta tuon painat tuohon ja sit saat mennä
ja ei
kukaan ei sua rankaise, ei syytä
ja kyllä se on varma kuolema
et heihei, parempaa matkaa.
Sillainki nää ois voineet mennä
tässä ajassa todellakin
kai mä oon vaan kasvanu liian hyvään
ja nämäkin ajatukset on niitä jotka mun pitäis hiljentää
tehä ite tarvittavat
onhan niitä keinoja
mut miks te kerrotte et itsemurha on itsekkäin teko jonka ihminen voi tehdä?
Eikö se et muhun hukataan aivan käsittämätön määrä joka päivä yhteiskunnan vähäisiä resursseja
oo paljon itsemurhaa itsekkäämpää
se et tässä mä makaan itkien ja pyydän aina vaan lääkettä ja keskusteluapua
vaikka ymmärrän ettei enää ikinä yksikään tabletti tai mulle sanottu lause muuta mua
ettei tää mee niin
ja ettei mulla ole voimia mihinkään kuntoutumiseen
toisen elämän esittämiseen
tähän mulla on voimia
mut ei rohkeutta edetä yksin tuolla pimeässä niitä viimeistä kolmea kilometriä raiteille
ei edes sen viinapullon kans
yhtä vähän mulla on rohkeutta asettaa valmiiks sidottu köysi kaulalle ja hypätä
tai mennä tuonne mereen josta ei enää pitkään jään ohi edes pääse veteen kuolemaan hypotermiaan
samalla tavalla en löydä rohkeutta painaa terää riittävän syvälle pelkän tuurin avulla
kuollessa ei oo väliä katkeaako jänteet ja hermot jos valtimo vain löytyy
mut mistä se rohkeus tän loppuun viemiseen otetaan niin
ettei apua enää kiljuta vaikka paniikki ja kuolemanpelko vyöryy yli tämän kaiken mun ymmärtämän toivottomuuden?
Et tiiä sit
onko tämäkin vaan sitä laiskuutta
pullamössösukupolven rimanalitus kun ei edes itsemurhaa saa toteutettua
ja älä ny saatana ainakaan tuu kertomaan et mun sisällä on joku elämänhalu
tai etten mä oikeasti halua kuolla
ku et sä niitä tiiä
aivan yhtä vähän kuin mä tiiän mitä sä haluat
ja ihan yhtä vähän kuin mulla on sun haluja oikeutta tulla oikeiks tai vääriks väittämään
ihan yhtä vähän sulla on oikeutta väittää ettenkö mä olis oikeasti aivan loppu tähän ja haluais kuolemaa
vaikka olenkin näin vitun luuseri enkä itseäni hengiltä saa.
Siltikään sä et omaa mua enempää oikeutta mun ajatuksia olettaa
enhän mäkään omais oikeutta teidän ajatuksia ennakoimalla tulkita
vaikka sitä jatkuvasti teenkin.