Menneisyys tavoittelee
kävelee kaappien päällä ja sysää seiniä vasten
mä en vastaa
lakkaan lopulta reagoimasta
oon joku joka tsemppaa ja sit murenee
leikin ettei mitään ongelmaa oo
ja silti kaikki on pelkkää ongelmaa.
Oon vaan väsyny
marraskuuhun, muhun ja elämääni
päättymättömään kehään josta ei pääse irti päättämällä
elättelen toivoa lopusta
tiiän olevani vitun luuseri
joten kerta kerran jälkeen hautaan suunnitelman johonkin muuhun
kasaan haavetta koirasta
jostakin sellaisesta minusta joka tästä elämästä selviäis
ja sit taas oon yks yhteen tasan vain menneisyyteni verran
annan vähän periks
kuivaan kyllä kyyneleet ennen ku muut näkee
niillä on paha olla
ja sentään on oikeita syitä voida huonosti
mulla ei
mulla ei ollut ikinä mitään muuta ongelmaa kuin mä
samalla kun tuntuu epäreilulta
huudan mielessäni miten saatanan itsekäs voin olla
ja että miten revin tuosta ja tuosta
varmasti
sä et ansaitse mitään
vielä sä et ees tajua
kuin paljon
mä sua satutan
ihan tästä ite näillä voimilla
leikkaan palaset irti ja saat vain pärjäillä
viimeksikin jatkoin siihen saakka et tuli fyysisesti paha olla
aina viillot voi viedä vähän pidemmälle
saatanan sika
ja tiiän mä
ei ne mitkään naarmut pahuutta poista
mut ainoita ne on joilla mä voin tätä pohjatonta itsekkyyttä enää rajojen sisällä pakottaa pysymään.
En jaksa uutta talvea
pimeää
pimeämpää
turhaa selviytymistä
kai sä tiesit ettei tää koskaan tästä helpota?
Mä tajuan sen kyllä
nää tekstit on turhia
mikään ei enää edes lievity
mä oon
mä en oo
ja taas kierros alusta
mun sanat on samantekeviä
eikä nää ajatukset auta enää edes mua itteeni
oon jotain joka kelpais ainoastaa ongelmajätteeks
mikäli hyvä tuuri kävis
totutulla tavalla en edes sinne
miten eksyksiin voi elämässään joutua?
Koira painautuu sängyssä ihan kii
kuin varmistaakseen etten liikahda ilman et se huomaa
mä en pysty tän itsevihan kans koskaan hankkimaan omaa koiraa
tajuun mä sen
ja se kai tässä lohduttominta onkin
ettei ees koirat voi olla niitä jotka jää.