Se on kipua
ei sille paikkaa osaa osoittaa
eikä se aikaa kysele
ehkä jossain yhteyksissä traumaksi virallisempien nimeämä
en mä niin uskaltais väittää
kipua se on
jossain tuossa
palaa ikuisella liekillä eikä mene millään pois
ei sanoilla eikä vakuutteluilla
ei vuosien kulumisella tai muutosyrityksillä.
Se on ehkä minä
ehkä minä olen vain kipua
uponnut sinne jonnekin kaiken taakse
huutanut äänettä iäisyyden
ei ne voineet jäädä
ja enää en uskalla luottaa
nyt sattuu pelkkä ajatus
ja silti tiiän aina mitä taas on edessä
lähdöt ja niitä seuraavan ikävän
sitä äitiä kohtaan jota ei ollut eikä tule olemaan
eihän tietenkään jos on aikuinen ja täysin itse vastuussa ihmissuhteistaan
kaikista
kaikesta
ja juuri siitä ettei osaa olla muuta
ja siksikään kukaan ei jää.
Oon väsynyt asettelemaan tätä kipua viilloilla
oon väsynyt itkemään osaamatta puoliakaan sanoittaa
ne ei tiiä ku mä puhun kuitenkin niin paljon
mutta silti asian vierestä
tuosta kierrän ja tuosta
etten sanois ääneen
vaikka en tiiä mitä ees niin pelkään.
Uuttako kipua
vai sittenkin sitä että joku taas painaa maata vasten
vähän voimakkaammin sanoin kertoo
että mitä sä nyt tota
ja etteihän sulle ees tehty mitään sillä tavoin pahaa
eihän se kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista.
Se muuten kertoi mulle kerran viestissään
ettei hänenkään elämänsä ole ruusuilla tanssimista ollut
kun on mut lapsekseen saanut
en tiiä miks muistan tän kymmenen vuotta jälkeenpäin ja tiiän mä kuitenkin
tiiän mä et pitäis osata jo jättää mennyt menneeseen
ja silti se on
kaikki tässä joka päivä mukana
mä kannan mukanani sitä kipua jota en osannut jättää menneeseen
sitä pelkoa että kipu muutti mut samanlaiseks
mä jumiuduin tänne johonkin
enkä millään enää jaksa yrittää mitään
etsiä toisia reittejä
leikkiä et kelpaan mä
en vaan jaksa enää.