Meen aina liian pitkälle
tavoittelen toivottomana asioita joita ei tapahdu
oon saatanan hukassa tajuamatta tän maailman tarkoitusta
törmäilen seiniin ja hajoilen lattianrajoihin
kunnes lopulta annan periksi pimeydelle
ja oon taas hetken okei.
Kun en enää laske parempaa tilaisuutta
mieti onko pyykit pesty
onko vaarana et joku keskeyttää
vaan otan vain olon omien käsien varaan
asiat järjestyy mun mielessä niin paljon helpommin.
Ei naarmu mitään ratko
mut pintaverisuonesta suihkuava veri nostaa väkisin hymyn
vaikka oon kuivannut kyyneleet jo aikoja sit.
Mun suurin ongelma on oikeastaan se et kuuntelen viiltelyasiassa aivan liikaa niitä
jotka eivät tiedä tästä mitään
uskottelen et myös mun asiat ratkeaa jos oon vaan viiltämättä
ahdistun niin etten saa ajatuksiltani enää henkeä
ja sit lopulta ihoa rikkoessani mietin et miks mä taas pitkitin tätä näin
kuinka paljon helpommalla oisin taas nää pari viikkoa päässyt
jos oisin vaan viiltänyt ees muutaman kerran
en keksinyt turhia tekosyitä miks tästä ja tästä on selvittävä ilman teriä.
Ei tarvi
mun elämässä ei ole
eikä omalla valinnalla tule myöskään olemaan mitään joka asettuis mun ja viiltelyn väliin
mikään ei ratkonut pahaa oloa
mut kerran on yksi pysyvä ja varma asia joka auttaa
nii kerro mulle miks mä ees yrittäisin olla ilman?