Loputon itku
älä mee
kyl mä totuudet tiiän
lähdöt ja jäähyväiset
en kestä enää kertaakaan ja silti
eihän ihmisen elämä muuta olekaan.
Painaudun nurkkiin
istun lattialla etten putoais
kyyneleet ei lopu enää
mä oisin valmis
mun rohkeus ei.
Pakkaan repun joka ilta
mietin sanoja
hyvästejä tältä suunnalta
vettä ja raiteita
lopputuloksia
sotkuja ja ruumispussia
en mä oikein jaksais enää ees hengittää.
Elämä taipuu hirvittävän raskaaksi
itku ei taukoa kun muistaa
nämäkin kaikki on tässä vain lähteäkseen
vain jotta taas jäisin yksin
tajuun kyllä
et jos oisin ollut parempi
joku vähemmän kamala
en välttämättä ois aina jäänyt yksin
mut tää meni nyt näin
tää elämä
jonka ainoaksi tavoitteeksi jää pikainen lopetus
siisti ja mahdollisimman vähän kuormittava.
Oon nii väsyny
mun pää ei lopeta
mä pakotan jalat kävelemään
mut ajatukset huutaa päättymättömästi samaa
kädet on auki
ei muistikuvia milloin ne on avattu
reisissä ois tilaa
ja mielessä vihaa.
Huutaisin auttakaa
ellen ois saanut jo kaikkea apua kymmeniä kertoja
huutaisin ja kiljuisin kuin mua pelottaa
ellen jo ymmärtäis
itse mä tähän kaikkeen oon syyllinen
eikä kukaan
ei enää koskaan
voi mua auttaa.
Muut on tässä vain lähteäkseen
mua pelottaa ja mä tiiän ettei yksikään irrotettu ihokappale mua lähdöiltä suojele
sellasta elämä vaan on
jos on näin täynnä viallisuutta.
Oispa tää loppunut jo aiemmin
kunpa ei tarvis enää kestää
kunpa tää ois se ilta
johon kaikki loppuu.