Sähköt sekottaa
tuleekin päivä jona millään ei oo enää väliä
mä voin satuttaa itteeni kaikin tietämini keinoin välittämättä seurauksista
joo ne heittää pihalle
joo mä jään yksin
hui kamala
vai oikeesti ihan vitun sama?
Maailma muuntuu
ollaan niissä videoissa yli kahdenkymmenen vuoden takana
en tunne enää itseäni
en sanoja, askeleitani
pelkään niin että hengitys ei pysy rytmissä
oon hukassa, epäilen
en tiedä mitä
kaikkea kai
auttakaa
mut älkää valehdelko avuksi sitä millä aiottekin vain särkeä.
Mulla ei oo täällä mitään suuntaa
tykkään pilkkoa itseäni
tämä ihokappale roskiin ja sitten tämä
ympäriltä yritetään varoitella
et rohkeus kasvaa kerta kerralta
kohta sotkuja ei voi siivota
ne ei tajua
et seki on ihan sama
mä muutun
mut en paremmaks
karkaan hallinnasta
vihaan kaikkea
suojaan itteeni ennakolta
ehkä niitä ärsyttää ku iskuja ei oo mahdollista lyödä yllättäen?
Musta on epäreilua vaatia mua jäämään nyt
ku ne kuitenki aikoo vain lähteä
niinku et mun on pysyttävä hengissä jäähyväiset
ettei niiden tarvis kestää mitään ylimääräistä
vitun epäreilua
mut ainii
sellanenhan maailma on.
Joka tapauksessa mä kerään tietojani
juna-aikataulut
meriveden lämpötila
saksilla aiheutettua kipua oppii siirtämään
oon yksin ajatusteni kans
tiiän et kuolemassa ollaan yksin
mua pelottaa
mut pelko kuuluu asiaan
enemmän mä tästä elämästä eroon haluun
se viimeinen pelko on vain kestettävä
sit tää kaikki on viimein ohi.