Päivien käänteet ovat liian nopeita
itku aivan erikoista
minä ennemmin joku muu
viiltokuvat kelautuu
veristen pyyhkeiden keräytyessä nurkkiin
älä
äläpä
sitähän minäkin.
Masennuslääkeannoksen tuplaus tekee saman myös pahalle ololle
miten saatana voi edelleen pahentua
eikö tuo talvi olis ollut jo taakkana riittävä
vieläkö pitää
kauanko täytyy?
Se on sanoissa uus masennus
et viime kesänä ei ollut
mut et nyt on jo uus
montako näitä on ollu tähän kymmeneen vuoteen
vieläkö sitä pidetään todennäköisenä et mä ikinä mitään muuta
kuka oikeasti kehtaa rehellisesti väittää et kyl tää tästä vielä
ku eihän oo enää mitään mitä ei ois jo yritetty
ja kuitenki mä oon mä ja aivan kamala.
Ja entä jos ei enää jaksakaan
ei vain jaksa
ei liikahtaa
ei sanoa ettei jaksa
entä jos ei vain enää jaksa
elää?
Mistä ne on pois ja paljostako pääsee
ne muut yhtä kuin minäkin
enhän mä vielä valmis oo
kuka sen määrittää
en jaksa tätä oloa.
Tarraudunhan mä
takerrun aivan liikaa etsimään olematonta lohtua muista
kukaanhan ei voi auttaa
sen kummemmin nostaa tätä pois musta
kuin minä ite paloitella tuosta sydämen vierestä saksilla, veitsillä, sheiverinterillä
tiiän totuuksia kymmenittäin
niiltä suljen silmäni kun taas uppoan
enkä osaa hengittää itkussa
kun tiiän jo mitä tässä teen
vaikken tiedostaa kestäkään.
Se on taas yks loppu siinä
ei elämän loppu
milläpä mä hengestäni pääsisin
vitun luuseri
ei kai se nii sanonu
en mä tiiä
sen tiiän et oon mä
mut nii
väsyttää liikaa.