Yksinäisyys ja sitä ennakoiva ihmissuhteiden monimutkaisuus löytää ajatuksista uusia selityksiä
hämmentyneenä kokoan yhteen vuosien loputonta toistoa
jään tavallaan tahtoen sivuun
osaltaan haluaisin kuulua johonkin
jaksaa vähän pitää yhteyttä
olla muutakin kuin aina yksin
mut en lopulta kuitenkaan aidosti
en ainakaan kuten muut
haluan olla muiden seurassa
mut mulla ei ole voimia olla ihminen.
Unohdun oman maailmani pyöritykseen niin
etten muista ulkopuolelta mitään
ja siks on usein helpompi seurata sivusta kun muut on ja pysytelläkin poissa toisten tieltä
antaa niiden elää jotka sitä paremmin keskenään osaa
olla sotkematta enää enempää omalla synkkyydellään.
Mulla on edessä pelkkä mukatulevaisuus
samalla kun muut kasaa sellaista todellista
en näe värejä
ei niitä pimeässä erota
ja valojen sytyttäminen tänne on loppujen lopuksi vain enemmän tuhoavaa
sillä oon liian tottunut tähän mitä tää on.
Turha taistella totuuksia vastaan
toivon valaminen tuntuu enää vähättelyltä
ei ne pahalla
mut en minäkään hyvällä tätä
vihaan vain
enemmän ja enemmän mua.