Kukaan ei voinut auttaa
tokikin minä sen ymmärsin
kenelläkään ei ollut edes mahdollisuutta auttaa.
Voitiin sanoa sanoja kymmenittäin
vaan ei enää laskea kättä hartioille
kertoa että näin
tai viimeistään varmasti näin
ei, ne sellaiset olivat kadottivat voimansa jo edellisellä kierroksella
ja tämä läpielettävä nousi toiselle tasolle kun vielä yritin oppia kiljumaan apua
samalla etsien rajoja äänenvoimakkuudelle.
Upotan itseni virsiin
uskomatta sanomaan
rakastan kerrontaa kuolemasta
uskomatta itsetuhoni koskaan voittavan pelkääjää sisälläni
upotan itseni yhä uudestaan niihin sanoihin
jotka ovat kai kirjoitettu enemmin lohduksi jääville
kuin turvaksi poispääsystä haaveileville.
Enkä tavallaan edes tahdo kuolemaa
en läheskään kuten ennen
mutta entisyydestä eroten ymmärrän tänään paljon tarkemmin oman painoni tämän järjestelmän kuormana
syyllisyyteni, viallisuuteni ihmisyydessä
sekä elämässä
se taakka on paljon raskaampi verrattuna niihin vuosiin
joina uinuin valkeasta kuolemakuvasta seuraavaan
tuhosin kaiken tämän mikä nyt on korjaamatonta
sen mikä tietysti silloin olisi ollut korvaamatonta
jos olisin osannut, jaksanut saati edes viitsinyt nähdä muutakin kuin itsemurhasuunnitelmani.
Voisin katua
jos tarkemmin muistaisin mitä katuisin
jos nytkään ymmärtäisin
mitä noina vuosina olisin toisin tehnyt
voisin täällä rangaista lujemmin ottein tätä typerää, tuhoa kaipaavaa kehoa
voisin jos tämän kamppailun seassa jaksaisin itseäni yhtään paremmin satuttaa
mutta eipä sekään enää
eihän mikään tietenkään
tätä tai mennyttä toiseksi muuta.
En yhtäkään ymmärrä kuinka syvää väsymys voi olla
en tiedä mihin niin väsyn
mitä syytä enää on olla väsynyt kun on kevät ja aurinko sulattanut tiet talvesta ja monta ihmistä kertomassa että keskity tähän hetkeen
mitä syytä tässä ajassa juuri nyt on tuntea näin pohjatonta elämänuupumusta
selittämätöntä, käsittämätöntä ja loputonta väsymystä
joka ei väisty nukkumalla, ei tuijottamalla, ei tekemisiä suorittamalla, ei puhumalla, ei itkemällä, ei kävelemällä, ei lääkkeillä
ei millään tietämälläni tavalla
tämä vain on ja pysyy hievahtamatta mussa
ja mitä kauemmin tää on tässä sitä vaikeampi mun on jaksaa uskoa tai toivoa
et tää aikois ikinä enää lähteä pois.