Väsymys vahvistuu
mä aavistelen miks mut en voi tietää
aamuisin tuijotan kattoa
painajaisten jälkeen
valun ajatusten läpi jaksamatta nousta
mitä enemmän tiedostan ja muistan elettävästä elämästä
sitä vähemmän mulla on voimia nousta
päivät mä yritän
selvitä
olla olemassa
tehdä edes jotakin.
Tiiän ettei tää toimi
tiiän ettei kukaan voi mun puolesta tätä elämää elää
ei ees tappaa mua
eikä kukaan voi ottaa tätä musta pois
mä tiiän kyllä
mut en tiiä mihin mikään tietokaan tätä enää muuttais.
Kaikki on niin raskasta
mä en jaksais enää yhtään mitään
enkä silti kuole
en tee mitään senkään eteen
vaikka ei se yllätä
koska mitäpä mä täällä koskaan oikein tekisin.
Kirjoitan selviytymislistoja
joka päivä viivoille asiat jotka on pakko
erityisen pakko ja vähän vähemmän pakko
ja sit lasken mantroina et paljostako vielä pitää selvitä
listaan suoritettavien asioiden vaiheet
koska on helpompi selvitä suihkusta käynnistä
ku voi laskee miten on enää puolet jäljellä
selitellä et enää hoitoaine ja sit tää ja tuo
kohta tää on ohi
sä pystyt
ja ennen ku saan pakotettua itteni siirtymään ja aloittamaan jonkun asian suorittamista
lupailen et jos nyt teen tän nii sit voin antaa taas muutaman tunnin olla ennen ku mun on taas pakko.
Ja vaikkei listassa ois ku neljä asiaa
yksinkertaista ja arkista asiaa
mä vaan itken ku en jaksa liikkua
vaikka en jaksais ees itkeä
ja tiiän et itkulle ei pitäis antaa valtaa
koska siihen hukatut voimat on pois muusta.
Voispa joku vaan
jotaki
vähän tätä väsymystä tästä tai jotain
tiiän et pahasta mä en eroon pääse mut tää väsymys on nyt siinä pisteessä
et epäilen mikä aamuista on se ku en pääsekään enää tuntienkaan tsemppaamisella sängystä ylös
tiiän et mustahan tää kaikki on kii
pitää vaan yrittää enemmän
mut silti mua arveluttaa
kauanko tästä on mahdollista selviytyä edes pakon avulla.
Ja vaikkei tarvis yhtään mitään
(totta kai tarvii joka päivä)
mut vaikka kaikki tekemiset vois jättää tekemättä
ettei tarvis mennä enää ikinä kauppaan tai suihkuun
vaikkei tarvis olla kuin olemassa
en mä silti jaksais
ku tää olo on pelkän olemisen kohdallakin liian kamalaa
liian todellista ja liian raskasta
en vaan jaksa olla mä.
Haaveilen siitä millä ne nukuttaa
se aine mikä kirvelee ku se menee suoneen
mietin itkussa miltä se tuntuis
jos joku vaan ja mä vaan nukahtaisin
enkä heräis enää
oispa joku
voispa joku vaan
saisinpa vain nukahtaa loppuuni ilman et mun täytyy jaksaa tai uskaltaa tehdä asioita sen eteen
loppuispa tää kaikki ettei tarvis jaksaa enää yhtään mitään
ku mä en jaksa.