Taidan aavistaa miks mulla on koko ajan tunne ettei kukaan täällä kuule mitä sanon.
Ei kyse oo siitä mitä mulle vastataan
kuullaanko se mitä sanon
tää ongelma on paljon syvemmällä mun sisällä.
Ainoa tapa jolla osaan olla olemassa
on se et laitan vastaan
joka asiaan kaikin mahdollisin sanoin jotka tiedän
ehkä mua pelottaa et lakkaan kokonaan olemasta
jos en väittele
mut tässä kohdassa mun toimintatavassa ontuu se etten ees jaksais väittää ketään vastaan
ku tiiän itekki et kaikki mun mielipiteet on sellasia
ettei kenelläkään ole olemassa yhtäkään sellasta sanaa
jonka hyväksyisin vastauksena enkä hyökkäis samantien uudestaan uudella mielipiteellä
tää kehä ei voi päättyä väittelemällä
näitä ajatuksia ei pysty ajattelemaan pois.
En yksinkertaisesti oo enää näissä oloissa edes keskustelukunnossa
joten vaikka kuka puhuis mun kans kuinka kauan tahansa
en mä kokis tulevani kuulluksi.
Haluaisin vaan et joku lohduttais ja sanois et kaikki järjestyy
vaikka tiiän et se on valhetta
ku tiiän ihan hyvin ettei kukaan voi ottaa multa tätä pois
ja ite mä en jaksa tätä yrittää voittaa millään keinolla
ja silti mä en haluais mitään nii paljo
ku päästää irti kaikesta
kaikista mun mielipiteistä, kaikista sanoista
kaikesta
jos joku vaan lohduttais
mut ku tajuan ettei tää mee nii
et jos lakkaan taistelemasta nii sit lakkaan kokonaan
ja seki pelottaa
vaikka oikeasti mä en pohjimmiltani taistele tässä ketään muuta ku omaa sisintäni vastaan
enkä haluis jokaisessa keskustelussa olla muille nii kamala kuin oon
ja silti oon
ku en osaa mitään muutakaan.
En tiiä
voisinpa vaan lakata olemasta minä.