Kukaan ei voi auttaa
kukaan ei oikeasti voi auttaa.
Mä tärisen yksin pimeässä
tajutessani tän tarkemmin
kukaan ei voi
mikään ei enää
tää on kaikki tässä
tietystikin
mut se on silti pelottavaa.
Et tavallaan voidaan sanoa mitä tahansa
kehottaa mua tekemään mitä tahansa
ja mä voin vastata kaikilla niillä sanoilla
joilla mun odotetaan vastaavan
ja mä voin tehdä kaiken sen mitä käsketään
mut kukaan ei voi auttaa.
Tää on syvemmällä mussa
ei yksikään lääke
ei käyty keskustelu
ei edes mun omat oivallukset voi auttaa mua
kukaan ei voi ottaa tätä pois
ja mitä vähemmän mulla on voimia
sitä vähemmän mulla on myös toivoa.
Ja se on nii pelottavaa
etten uskaltais ees tiputtautua itkuun
ku kyyneleet tekis tästä ehkä taas vähän todellisempaa
emmä tiiä
oispa joku tienny sanoa et näin tää menee.
Et ei ois kaikkia näitä vuosia keskitytty kaikkeen siihen turhaan ja tyhjänpäiväiseen
et ois jossain kohtaa jo aiemmin tajuttu
kukaan ei voi auttaa
emmä tiiä
tuskin sekään ois auttanut
ja ihan ku mä oisin ketään koskaan kuunnellut.
Mut oltaisko voitu keskittyä johonkin olennaisempaan
voitaisko nyt keskittyä johonki järkevämpään
jos mä osaisin selittää asioita oikeilla sanoilla
vaikka tuskin mikään muuttuis
mä en nää sitä mitä muut näkee ja kukaan ei tunne tätä mitä mä tunnen joten ehkei ole edes olemassa oikeita sanoja
ymmärrettäviä sanoja
ja varmaan vaikka oliskin
nii kukaan ei koskaan tunne näin
nii ei kukaan sit osais sanoa mitä mun pitäis tehä
tai ajatella
et viimein muuttuisin.
Tajuan virheitäni
tajuan pahuuttani
mut en silti oikein mistään mitään
en sillä tavalla et osaisin muuttaa mitään
oon liian tuhoava.
Pitäis ottaa joitakin ajatuksia pois
et vois nukkua
pitäis nukkua
mut ku en osaa olla miettimättä kaikkea sitä
mistä tällä ololla nyt rangaistaan
kuinka monta kertaa mulla on ollut mahdollisuus olla väittämättä vastaan
kuinka monta kertaa mulle on kerrottu miten ollaan kilttejä ja kunnolla
ja oonko mä edelleenkään ikinä?
En
mä en saa tätä pois ja oon jatkuvasti kamalampi ja VIHAAN MUA.