Oon huutanut liian pitkään
mä en jaksa enää edes sanoa etten jaksa
vaikka en jaksa
olla olemassa.
Toissailtana kun leikkasin kädestä ihoa
mussa tapahtui jotakin
mitä en koskaan aiemmin oo kokenut
se ei ois ees olennaista selitettävää tässä kohdassa
yrittää löytää oikeita sanoja sille mitä tai miks nii kävi
koska tavallaan mä tiiän kyllä
vaikken uskallakaan sitä tiedostaa.
Mut sen haavan jälkeen mulla meni tosi pitkään et sain itteni pysymään pystyssä
yleensä jos mua huimaa
siihen riittää et pitää hetken kii jostaki ja sit kaikki on taas okei
sen haavan jälkeen ei riittänyt et otti seinästä tukea
vaikka verta ei vuotanut yhtään sen enempää kuin ikinä ennenkään
mun piti palata istumaan uudestaan
kasailla itteäni moneen kertaan
ennen kuin pystyin alkaa siivoamaan jälkiä
sekin oli pelottavaa
vaikka ei samalla tavalla kuin se mitä kävi ennen kuin lopetin leikkaamisen
tää kohta oli pelottava
koska tajusin et mun keho yrittää tosi lujaa kiljua nyt apua
se yrittää
vaikka se tietää ettei kiljuminen hyödytä yhtään mitään
ei tän oo tarkoitus päättyä mihinkään onnelliseen loppuun
mun keho yrittää puolustautua ja saada tätä tilannetta vähän vähemmän tuhoavaks
vaikka se tietää
ei kukaan kuule.
Kukaan ei oo kuullut kuukausiin
siinä on vissi ero kuunteleeko vai kuuleeko
ja se tekee tästä kokonaisuudesta hirvittävän pelottavan
osaltaan on tietysti hyvä et oon ihan yksin eikä kukaan kuule vaikka huutaisin mitä
tää on ihan unelmatilanne itsetuhoisuuden kannalta
mut on pelottavaa et vaikka miten yrittäisin vielä huutaa
selittää, osoittaa tai todistaa
tää ei oo hallinnassa
mä en pysty enkä selviä
tarvin apua
ei oo ketään joka kuulis
ketään joka puolustais mua
sen enempää mua itteeni vastaan
kuin niitäkään vastaan jotka kuuntelee
mutta eivät kuule
koska mitäpä sanottavaa mulla vois enää ollakaan
mitä sellaista musta olis näiden vuosien jäljelle jäänytkään
jota kenenkään kannattais elämään puolustaa?
Mä oon elossa
mut en jaksa enää
ja tiiän niin tarkasti ettei kukaan voi auttaa
et käännyn mieluummin itsekin katsomaan muualle
kuin kohtaan todellisuuden
jossa tää keho kohtaa kai rajallisuuttansa kipeimpänä totuutenaan.