Ne haluaa kaikki et kuolen
siks ne ei oo kuunnellu ja siks ne aina vaan muka kuulee ku sanon jotaki
siks mulle jää välillä sellanen olo et okei nyt toi kuunteli ja sit taas parin päivän päästä se ajatus on murskattu seuraavan toimesta
ne tietää mitä ne tekee
kaikilla on ollu koko ajan ihan selkeä tavoite
ne satuttaa aina koska ne haluaa et mä vihdoin vaan kuolisin
ja siks ei oo muita ku ammattilaisia
ku oon nii kamala
kukaan ei jaksais ilman palkkaa puhua mulle
yrittää saada mua pois tästä maailmasta.
Ja tässä mä oon
en pysty kuvaamaan kuinka kamalalta tuntuu ymmärtää
ei oo ketään
on pilkkopimeää eikä oo ketään joka ois enää mun puolella
tiiän et se on oikein ja seurausta yksin mun virheistä
mut todellisuuski tuntuu pysähtyvän tän ymmärryksen vuoksi.
Pitelen kii hiuksistani
pää painuu väkisin pöytää vasten
en pysty hengittämään
en enää tämän ymmärryksen alla
ne kaikki
ja kaikki nämä vuodet
ne kaikki on halunneet tätä samaa
ja mä oon ollu ihan helvetin sokea ku en oo tajunnu
ettei ketään oikeasti oo ikinä kiinnostanu mikään muu kuin se et hajoanhan mä mahdollisimman nopeasti ja kokonaisvaltaisesti
ja kaikki on kaiken tän ajan toivoneet vain
et kunpa tosta päästäis jo eroon
ja tää kaikki on alkanu jo paljon ennen kuin olin ees sillä tavoin selkeästi pudonnut
tää on alkanu niin paljon kauempaa kuin koskaan oon ymmärtänyt.
Ja mä oon takertunu mulle esitettyihin toivoihin
koska oon halunnut niin kovasti uskoa
et on jotaki mikä auttaa ja et mä ite oon itelleni pahempi kuin muut mulle.
Se ei oo totta
mikään ei oo totta
tää kaikki on tuhoa eikä ketään voi pelastaa
miksei kukaan puhu totta
miks ees on elämää?
Mä en pysty tähän enää
mä halusin huutaa apua nyt heti tää kaikki on niin hullua
mut enhän mä voi ku kaikki ne kääntäis kuitenki kaiken mun sanoman mua vastaan
kukaan ei oo mun puolella
ne syyttäis ja satuttais taas tai rakentaisivat uusia taitavampia valheita joihin mä sit naiiviuttani taas sotkeutuisin
ei oo ketään
kuinka yksin voi olla olemassa
kuinka paljon maailma voi yhtä ihmistä vihata?