Sovintoja sisimmässä
väsynein ajatuksin hyväksyn
taivun jo taisteluitta
näin tämä on
tähän tiivistyy kaikkeuteni
enempään minusta ei ole
toiseksi en koskaan tule.
Ojennan käteni
et voi silittää arpiani pois
vuotavien haavojenkin sitominenkin muuttuu merkityksettömäksi näiden aikojen jälkeen
et sinä eikä kukaan muukaan
voi auttaa
en edes minä itse itseäni
tämän enempää.
Siksi jään tähän
siirrän itseni pois
palaan kyllä selviytymisen ajaksi
mutta muistutan sitä sisälläni huutavaa
ettei täällä lopulta ole edes tarkoitus tulla kuulluksi.
Ja että kipu
myös syvin ja tuskaisin
on lopulta vain tunne
pelkkä kokemus tämän todellisuuden varjojen taustalla
ei mitään kokonaista, aitoa saati millään tavoin hyväksyttävää.