elämä kiihdyttää vauhtiaan
tänään lenkillä mietin et justhan mä tästä kävelin
ja silloin ajattelin et vielä kaks viikkoa
nyt jäljellä on kolme yötä.
Pelkään sitä
vaikken tiedä mitä siinä pelkään
moneenko kertaan ne samat neuvottelut on käyty
turhin lupauksin puolin ja toisin
selitelty nättejä sanoja joita voidaan sit mun tietoihin kirjata
ja minä hiljaa nyökäten vakuuttanut
että joo, muutun
leikin teidän säännöillä
nielen tabletit ja sitten olenkin jo yhteiskuntakelpoinen.
Tämä enteilee loppua
tuntuu kuin maailma ympärillä pyörisi niin lujaa
että voisin vannoa tämän tarkoittavan katoamispistettä
sellaista voimaa joka kiskoo mukaansa
taisteli vastaan tai ei.
Mutta ei
en mene enää sinne kirjoittamani tekstin kanssa
en edes yritä laatia tästä olosta tai näistä ajatuksista mitään ymmärrettävää kokonaisuutta
ensimmäistä kertaa ikinä näiden vuosien aikana
mulla ei ole tuollaiseen tapaamiseen yhtäkään toivetta
ei aihetta millekään taistelulle
mun ei tarvitse vakuuttaa enää ketään mistään
ei saada ketään uskomaan mitään mitä sanon
mä meen paikalle ja kuuntelen vaadittavat
mut ymmärrän asiat sisälläni jo toisella tavalla.
Sellaisella syvemmällä, rauhallisella, hyväksyvällä tavalla
että joo näin on
ja näin tulee myös olemaan.
Siksi mun ei juuri nyt kuuluisi pelätä
mitä ne sanoo tai paljostako ne syyttää
koska en menetä enää mitään
ei ole mitään menetettävää
ainoat asiat mitä jäljellä on
ovat tää asunto ja tähän liittyvät jutut
elämän kannalta ne olennaisimmat
jotka eivät loppujen lopuks ole minkään käsien varassa
sillä silloin kun luovun toivosta
luovun samalla myös tarkoituksestani.
Ei mikään tässä toivottomuudessa muutu niiden sanoista
muuta kuin se että sillä käynnillä tähän arkkuun lyödään ne viimeiset naulat
mun arjessa mikään ei kuitenkaan muutu
samalla tavalla tämä tässä jatkuu siihen asti kuin mun elämäkin jatkuu
ja loppuu sitten.
Ja kuinka pienen kehän sisään elämä voikin keskittyä
kun jäljelle jää itku
ja itkun alla ne pakollisimmat
jotka täytyy hoitaa niin kauan kuin elää
nekin aseteltu ennalta järjestykseen
joissa tärkeimmät ovat ensimmäisenä
ja niitä muita voi jättää hoitamatta
ainakin jos tietää ettei tuu näkemään yhtään ketään moneen päivään.
Totta kai pelko jatkaa kiljumistaan
siinä se huutaa ja yrittää vängätä mua leikkimään vielä kilttiä
pyytämään apua
sanomaan ääneen ettei tämä oikeasti voi enää jatkua näin
ettei tällaisen olon kanssa selviä
mutta oon vahvempana sitä mieltä
et hiljenee se pelkokin naurettavine toiveineen
kun se ajetaan viimein selkä seinää vasten
teipataan sen suu ja nauretaan sille juuri sillä tavoin halveksivasti
kuten nyt tuollaisille typerille avunpyytäjille nauretaan
joten annan sen kiljua
tiiän senkin ihan hyvin sisällään tietävän
et tässä on tämän verran aikaa
ja joo sillä on oikeus vaikeuttaa ja hidastaa asioiden etenemistä
mut estämiseen sen voimat ja valta ei riitä
ei varsinkaan kun se ei osaa perustella kantaansa millään tavalla.