ajan kuluminen kadottaa johdonmukaisuutensa
kuin tunnit laukkaisivat minuutteina
vaikka mitään ei tapahdu
keskusteluja mielessä käydään liian usein huutamalla
aika loppuu
aika loppuu
se pitää tajuta
ei sitä tajua
sitä tuijottaa kuurasta kimmeltävää maata
ja lintuja puiden oksilla
mutta ei sitä tajua.
Muistot käärii verkkoihinsa
kiskoo kauas pois mukaansa
on hyviä ja huonoja
nyt jostain syystä ne huonommat saa suuremman vallan.
Enkä voi paeta
silitän jääkarhupehmolelua sohvannurkassa
en pääse karkuun
minä tiedän kyllä
en vain kestä tiedostaa.
Kyyneleitä on niin usein
ettei sitäkään enää osaa erotella
mistä itku alkoi tai milloin se alkoi
sitä vain itkee ja sitten on itkemättä
kun ei muutenkaan osaa pysyä kokonaisena
ja kadottaa liian helposti tekemisistään muiston.
Minä pelkään.
On niitä ollut
aavistuksia
putoamisenkuvia
milloin missäkin
tuulenpuuskissa ja satunnaisissa harha-askelissa
mutta ei tällaista
näin kokonaisvaltaista ymmärrystä
siitä miten maailma vihaa
sitä miten pahasti ne halus satuttaa
siinä niin aivan varmasti tiedostaen
halusivat hakata mun toivon sirpaleiksi
saada mut tuntemaan näiden kuukausien, vuosien jälkeenkin tätä pelkoa tässä mittakaavassa
ja tiedän
tiedäntiedäntiedän
etteihän niillä millään
menneillä vuosilla tai muilla
ole tässä hetkessä merkitystä
ihmiset selviää paljon pahemmistakin
noin vain
sitä ne mulle kertoo
jos mä sanon et pelkään
sitä ne mulle aina toistaa
jos kerron niitä mitä silloin sanottiin.
Selviäähän ne
en kiellä etteivätkö
mutta mitä se lopulta mistään kertoo
muuta kuin siitä et mä oon paha ja väärin
mihin se tätäkään lopputulosta muuttaa
että ne muut niin hienosti selvisivät?
Ristiriidat pahenee
huuto voimistuu
minä
en
pysty.
On valtava tahto kiljua kaikki nämä sekopäisimmät ajatukset ääneen
kaikki nämä muistot
koko tämä kamala tuska
mutta samaan aikaan ei haluakaan enää ikinä sanoa sanaakaan
ei edes kuiskata
koska tietää mille sellaisessa tilanteessa väistämättä itsensä altistaa
näitä ajatuksia ääneen sanomalla
sitä tekee itse sen ratkaisun
että on sitten myös valmis kantamaan vastuun kaikkien niiden muiden sanoista, vihasta, pettymyksestä, raivosta
niin ei sitä sitten enää tarkemmin mietittyään tahdokaan kiljua tai huutaa
vaan toteaakin helpommaksi käpertyä vähän entistä pienemmälle kerälle ja toivoa vain että saisi viimein lakata olemasta olemassa.
Mutta kun sitten kuitenkin tietää ettei sitä niin suuria saa pyytää ilman että itse pystyy mitään takaisin antamaan
niin aloittaa mantran päänsä sisällä
ja jatkaa sitä
hokee hokemasta päästyään
siinä muistojen ja muiden ajatushuutojen seassa
mantraa siitä mitä enää saa ja ei saa sanoa ääneen
jotta tiedostaisi miten kamalia asioita erehdyksessä lausutuista sanoista seuraa
siitä älä sano
äläkä siitä
tuon kysymyksen kierrät noin
muista mikä on se hinta
jos mokaat tän
mä tiiän et sä sitä enää halua
ne ovat saaneet satuttaa sua jo ihan riittävästi
hoidetaan häpeällä
joojoo niin se on
niiden tapa toimia
mutta kun ei ne auta
nämä ikuiset mielensisäiset mantratkaan
tässä kohtaa ei rauhoita kai mikään
pitää muistaa hengittää
ihminen ei edes voi unohtaa hengittää
eihän
se voi vain tehdä omasta olemisestaan entistä vaikeampaa sillä että ei keskity hengittämään oikein
pitää hengittää
sä et nyt et HENGITÄ
voitko yrittää
tajuatko et sä oot yksin
sä tuut olemaan yksin tästä ikuisuuteen
toi ei nyt auta
sä et nyt kuuntele
voitko edes yrittää
hengitä
nyt ihan oikeasti!
Jossain kohtaa loputtoman taistelun jälkeen
(joka ei edes päättynyt)
laitan oikean määrän valoja pimeään asuntoon päälle
asettelen kaikki pehmolelut sängylle kuin joskus lapsena
etsin soittolistoista sen jossa lauletaan turvallisista asioista
suojelusenkeleistä ja peikkoäideistä
ja kaikesta aivan tutusta eikä yhtään pelottavasta
ja sitten yritän kaikin voimin leikkiä mielessäni ainoastaan sitä leikkiä
jossa minä en olisikaan tässä kokonaisuutena edes hajoamassa
että kaikkihan on ihan hyvin ja niin?
Tämä menee hyvin tästä uneen saakka
jos nukahdan ennen kuin taistelu alkaa taas voimistua
tämä voi mennä hyvin viimeisestä leikistä uneen ja unessa jopa aamuun saakka
mutta liikaa on niitä öitä
joina en ehdi nukahtaa tai vastaavasti herään keskellä yötä
ja se kamalin taistelu vain jatkuu ja jatkuu.