miksen vois nukkua
miks yötkin on muuttuneet joksikin taisteluksi
pelon ja hädän hyökkäyksiksi
tietysti vain täysin eri mittasuhteissa kuin päivisin?
Saan nukuttua muutaman tunnin
kunnes kolmantena tai neljäntenä yönä keho antaa mielelle periks ja nukun koko yön
ei mitään järkeä
ei mitään syytä, ei selitystä.
Ja miten on mahdollista yhtä aikaa sekä pelätä että toivoa kuolemaa?
Miten on mahdollista ymmärtää
ettei voi loputtomiin roikkua täällä kuormittamassa elämällään järjestelmää
joka uutisten mukaan muutenkin hajoaa hetkellä millä hyvänsä
ja tiedostaa että vähemmänhän se sattuu
mitä nopeammin pääsee pois
ja että jos nyt näihin ja tähän kuolen
tää ei vaadi multa edes niitä viimeisiä pelottavia askeleita
en ehdi edes tippua siihen kokonaiseen yksinäisyyteen
mitä valtavasti pelkään.
Ja siinä sitten samalla
tuntee kivun haavoissaan
joita ei oo jaksanut hoitaa kuten ois pitänyt
ja pelkää valtavasti
mitä se on
kohdata kuolema täällä
olla yksin ja ymmärtää
että tässä se on.
Miksei mieli vois olla yhtä mieltä asioista
miksei tunne ja järki vois käydä taistelua saman asian puolesta
kai niin pohjimmiltaan onkin
mut niillä on just nyt vaan niin valtavia näkemyseroja ihan joka asiasta
et musta tuntuu kuin hukkuisin tähän loputtomaan mielipiteiden suohon.