etääntyy toisistaan yhä voimakkaammin
en tiedä kumman luona todellinen minä viettää enemmän aikaa
en tiedä edes kumman luona todellinen minä edes haluaisi pysytellä
enkä erityisemmin usko että multa siihenkään mielipidettä kyseltäisiin
mutta tunnen miten ajatukset tahoillaan voimistuu
kun en jaksa kamppailla vastaan ja pysyä koossa.
Toisessa laidassa pelätään
siellä pelätään sitä miten taivas putoaa niskaan
ja sitä miten kaikki lähtee, kääntää selän
vihaa, raivoaa
no nii
kaikkea näitä tuttuja
menneitä, tulevia
tällä puolella pelkoa on enemmän kuin pystyn sisäistämään
mutta tällä puolella on myös se mitä ehkä nimittäisin joksikin terveemmäksi puoleksi
se joka herättelee huutaen että oo nyt kiltti ja älä jättäydy yksin
älä kiellä kaikkea ympäriltäs vaikka tuntuukin pahalta
anna jollekin ees mahdollisuus auttaa
älä päästä irti elämästä liian helposti.
Toisella puolella lepään rauhan sylissä
kuljen käsi kädessä kuolemani kanssa
ei sitä näe tai kuule
mutta sen tuntee
siinä se on
niillä poluilla joiden varrella ei oo katuvaloja
ja niissä hetkissä joissa sydän lyö oudosti
öisin se istuu sängynlaidalle ja silittää ku mun itku ei anna hengittää
ja tällä puolella ollessani mä ymmärrän ihan kaiken
mä ymmärrän menneet vuodet
kaikki taistelut
ihmisten vihan
oman toivottomuuteni
mä ymmärrän et tarkoituksena on aina ollut vain että kaikki tää päättyy
on tarkoitus vain päästää irti kaikesta
tästä, tuosta
itkusta, väsymyksestä
heijata vähän ja kadota sitten
tällä puolella en koe hätää
tunne hallitsee
tunne tietää
ja tässä kohdassa mä luotan
kaikki tapahtuu juuri kuten on tarkoitettu
ei niin kuin minä kokonaisena tahtoisin
ei niin kuten minä peloissani toivoisin
vaan vain niin kuin on oikein.