joina itku ei vaan lopu
just ku on vajoamassa uneen
tulee joku uus ajatushyökkäys ja kiskaisee taas täysin hysteeriseksi.
Niitä öitä seuraa väistämättä aamut
joina niellään puuron kanssa kyyneleitä
käydään vakavia keskusteluja ei kenenkään kanssa
silloin vähän jälkeen kuuden
ja vielä ennen lähtöä tarkistetaan peilistä silmät
näkeekö musta tän
vai kuvittelenko vaan?
Ymmärrän ja sisäistän
opiskelujen aloittaminen ja kaikki tää siihen liittyvä elämän leikkiminen
oli mun viimeinen oljenkorsi
et ku kaikki muu käytiin läpi kymmeniä kertoja noiden vuosien aikana
nii tiedostin et ainoa mitä enää oikeasti voin
on sukeltaa elämään niin syvälle etten voi enää pudota sivuun
väsyä näin.
Ei tainnut toimia
ymmärrän myös mitä tässä epäonnistuminen väistämättä tarkoittaa
en haluais ottaa sitä vastaan
mut mun valintojahan nää kaikki on.
Et jos yrittäisin lujemmin
pakottaisin enemmän
muuttuisin
nii kyl tää sit onnistuis
niihän ne aina sanoo.
Oon nii väsyny
mut ei uni auta
mikään ei enää auta
ja mä en tarkalleen tiedä
onko se pahinta mitä tiiän
vai suurin helpotus minkä maailmankaikkeus voi mulle lahjoittaa
ettei tarvi enää uskotella mistään muusta totuutta itelleen
ei tarvi leikkiä et ois jotaki mikä auttaa.