vähän liikaa selvittämättömiä poissaoloja
edelleen enemmän tunteja
joina pakotan kehoni istumaan luokassa
tuijotan lattiaa
ensin vasemmalla puolella
sitten oikealla
esitän tekeväni jotakin
sen hetken kun opettaja kiertää luokassa
tallennan tyhjiä sanoja tiedostoina
en palauta tehtäviä
kun takas ne tulis kuitenki saatesanoilla
tarkistappa tuo ja tuo
en tiedä mistään mitään
enkä oikeasti edes tiedosta olevani elossa
mutta tiedän
että täytyy jatkaa.
Toisina hetkinä haukon henkeä itkun alla
tunnen miten kroppa ei mitenkään jaksa, selviä tai pysty
toisissa hetkissä olen elävä kuollut
kuljen aaveena luokasta toiseen
sitten iltaisin säikähtelen autoja jotka ilmestyy tyhjästä kun oon muka varmistanut että voin ylittää tien.
Ja silloin kun muistan
kyselen yhä uudestaan ei keneltäkään
kuinka väsyneenä ihmisen on mahdollista arjestaan suoriutua
että onko olemassa jokin raja
vai jatkuuko tää näin vaan ikuisuuden?
Emmä ees tiiä mitä toivoisin
tai kun en toivo enää mitään
ne mitä ehdin kesän valossa kerätä
ovat valuneet jo noiden sadevesien mukana ojien pohjille
vaikka niinä vähän vähemmän väsyneinä hetkinä
yritän vääntää ajatusta siitä
että jos mikä tahansa olisi mahdollista
mitä tahtoisin?
En löydä vastausta
en mitään
tai siis tietysti toivon et maailma lopettais mut mun puolesta
tekis tyhjäks nää turhat taistelut
mut tiiän et senkään toivomiseen ei voimia kannata tuhlata tämän enempää
se käy sit ku käy
ku ei musta itestäni oo sen tapahtumista nopeuttamaankaan.
Mut se tässä on uutta
miten osaankin käpertyä yksinäisyyteen ilman että se enää sattuu
voin sanoa ei ja ei
ja joltain osin tiedostamattakin jättäytyä sivuun kaikesta
ilman että kaipaan enää muuta.
Herätä tajuamaan
etten toivo enää kenenkään kysyvän
mitä kuuluu
ennemmin pakenen niitä tilanteita
ei mulla oo sanoja
ja vielä vähemmän voimia ottaa vastaan muiden mielipiteitä siitä mitä mun on oikeus tuntea tai mitä kaikkea mun pitäis niiden mielestä tehdä toisin.
Pelkäisin tätä kokonaisuutena jos jaksaisin pelätä
vaikka tajuankin ettei mitään menetettävää oo
et täs se on
koko mun elämä.