en
pysty
tähän.
En ymmärrä kysymyksiä joihin pitäis löytää vastaukset
en ymmärrä kyllä mitään muutakaan
en syksyjen sateita
tai omia ajatuksiani
ja tahdon pois
jatkuvasti, kaikkialta.
Täältä ja sieltä
kotoa ja koulusta
ei mikään muutu paremmaksi vaikka miten väännän kättä itseni kanssa
mieleni kanssa
muistojani vastaan ja irti tulevaisuuden peloista.
Tämä ei helpotu
eikä kukaan kuule ku mä voin kiljua vain niihin tuuliin
joiden puuskat vie kaikki äänetkin mukanaan.
Olen pohjattoman väsynyt ja yhtä aikaa täynnä ymmärrystä siitä
mikä on pakko ja miten on pakko
ja erityisesti sitä miten paljon noi muut mua vihaa.
Miksi taistella jos on kokonaan vääränlainen
jos on tiedostaa sisimpänsä olevan väritetty sellaisin sävyin
etteivät muut kestä niitä edes vilkaista
nii miksei tää vois jo loppua
miksei maailma vois vaan lopettaa tätä mun puolesta?
Ryhmätyö valmis
esitetty tärisevällä äänellä
sekoiltu sanoissa ja kasvatettu ennestään mittaamatonta itsevihaa
pitikö nyt olla onnistunut olo?