olen nähnyt tämän jo
elänyt läpi nämä samat kestämättömältä tuntuvat pettymykset
ja viimein ymmärrän
ei mun tarvitse itseäni asettaa tälle alttiiksi enää vain siksi
että sitä kutsutaan avuksi.
Tiesin silloinkin kun en halunnut uskoa
että näin tässä käy
näin tässä käy jokaikinen kerta kun putoan riittävän syvälle
kun en sovikaan siihen reipas-muottiin
mä melkein tunnen kaikki ne sanat selkeinä iskuina
jossain sisälläni
laitappa noi pyykit
tiskaappa tiskit
pitää lenkkeillä
vittu tiedän
mä oon suorittanu tän kaiken ja sit ku yhdellä viikolla en jaksakaan tehdä kaikkea
nii eihän mulla ole edes mitään muuta ongelmaa kuin tiskit altaassa tai pyykit telineellä
kaiken lisäks oon mä lenkkeillyt
mut sille en voi mitään et ne lenkit on pelkkää itkua.
Enkä hetkeäkään väitä että kaikki syy ei olisi mussa itsessäni
totta kai on
sehän tässä on koko jutun ydin
suurin totuus
mitään ongelmaa ei olisi jos ei olisi mua.
Ei olis ketään joka pitäis saada sopimaan millä tahansa hinnalla tiettyyn muottiin
ei olis ketään juuri siinä hetkessä väittämässä murtuvalla äänellä vastaan
ettei ne vitun hengitysharjoitukset oikeasti pelasta miltään.
Ja mä kattelen koko kaaosta jostain kauempaa
paljonko näinkään
kaikkina näinä vuosina
miten pieneksi kaikki lopulta kutistuu
tähän arkeen
suorittamiseen
ja kun tämä sitten viedään
kun viimeisen kerran lipeän veitsenterältä
mokaan koulussa
en saa tehtäviä tehtyä
selvittämättömiä poissaoloja kertyy liikaa
ja mut laitetaan sieltä pihalle
ne ihmiset jotka periaatteessa ovat antaneet menneet vuodet anteeks mulle
vaikkei me yhteydessä usein ollakaan
kääntävät selkänsä syystä ja kaikella oikeudella viimeisen kerran
tuet menee kun opiskelupaikka menee
koska yhteiskunnan ei oo tarkoitus elättää laiskoja
sit ku menee tuet
menee nopeesti kämppä ja luottotiedot ja niin edelleen
siinä kohtaa uskoakseni koko mylly pyörii sellaista vauhtia
ettei sitä pysäytä mikään
mut tavallaan tähän kaikkeen
mun kaikista suurimpaan pelkoonkin kätkeytyy eräänlainen lohtu.
Ettei tässä sillain hätää olekaan
vaikka kaikki tämä loppukin katoaa
nii jäähän mulle kuitenkin mun mieli
ja kaiken tän kauhun keskelläkin voin nojata vain tietoon
etten mä tuolla ilman asuntoa ja rahaa osaa pidellä itseäni yhtäkään yötä hengissä.