en mä välitä
polut kulkee raiteiden viertä
ja ohikiitävien junien ääni huumaa
saa mut tärisemään.
Oon yksin
jossakin täällä
menneiden vuosien paino mukana joka hetkessä
en jaksa taistella
yrittää vastustella
mun sisällä elää toiset voimat
ei niitä ees voi voittaa
hävitty peli
nehän on nähneet sen musta aina.
Mä oon tässä
irrallisena kaikesta
täs on lattiaa jolla kävelen
tuossa portaat jotka nousen
tuota mun pitäis kattoo silmiin kun se kysyy multa
mut silloinkin mun katse kiertää pöydät ja tuolit
kaiken muun.
Ne tietää nimen
ne ei näe hihojen alle
maskit kasvoille
maalataan puoliks onnistuen niille se kuvitelma minkä ne haluaa nähdä
ei enempää
ei varmasti vähempää
vain sen verran
ettei kukaan tajua totuutta.
En tiiä enää tavoitteista
mikä tavoite se on elää valheessa syntymästään kuolemaan
mikä vitun tarkoitus tällä kaikella on
näytellä roolinsa
puhua vuorosanoina ne joita onnelliset ohjeiksemme kirjoitti
olla elämässään sivustakatsoja
tuijotella tyhjyyteen niin kauan että unohtaa jopa sen
että menettää jokaisessa hetkessä yhden mahdollisuuksistaan.
Mä en vaan välitä
ihan sama
ihan vitun sama
ota tää kaikki
enhän mä ois ees mitään ansainnut.