ja asettaa mut taas altavastaajaksi taistelussaan.
Mä tärisen itkun alla
sytyttelen valoja ympäri vuokrayksiötä
ettei tää ottais nyt valtaa
tiiän ettei tää saatana saa enää mennä tähän.
Ois pitänyt nukahtaa tunteja sit
en pysty
en uskalla
enkä tiiä yhtään mitä täällä pelkään.
Mä oon aikuinen
ja pelkään syksyä?
Ei tää toimi näin
ei loppuelämäänsä voi muuttua toimintakyvyttömäksi joka syksy
ei tää vaan toimi niin.
Ei mulla oo sanoja tätä kauhua kuvaamaan
tää tulee jostain nii syvältä mun sisältä
turvaton
oon täällä niin turvaton
yksin näiden seinien sisällä
aamuun liian monta tuntia
ja mitä senkään saapuminen muuttaa
pian on taas uus yö
ja niin pimeää.
Valtavaa väsymystä
voimat on poissa
mun keho ei jaksa
mä en jaksa pakottaa mun kehoa liikkumaan
ottamaan askeleita
mitään
selaan tunteja puhelinta
pakko päästä pois
hypin videosta toiseen
tavallisia ihmisiä
tavallisine puheenaiheineen
ja mä kattelen hymyileviä suita, silmiä
kasvot kyynelissä
mietin vain
miksen pysty?
Sain kaiken tähän
mun käsiini annettiin vielä tää yks mahdollisuus
monet antoi anteeks mun vuosien sekoilun
pääsin opiskelemaan
löysin asunnon
miks mun mieli tekee taas kaikkensa tuhotakseen tän?
Mä en pysty pitämään tätä kasassa
edelleenkään
mul ei oo toimivia keinoja näitä tunteita vastaan
tätä kaaosta vastaan
kaikki menee hyvin vain hetken
mut sit tulee syksy ja väsymys ja romahdus ja
mä jään elämäni jalkoihin
vaikka kuinka itken itelleni
etten tahdo enää
en kertaakaan
pudota ja olla heikko
toisten armoilla
vastaanottamassa syytöksiä ja halveksuntaa
mä en pysty pysäyttämään tätä.
Kuinka varma mä olinkaan siitä et tänä syksynä tää menee jo toisin
et viimein oon aikuinen ja jaksan ja pystyn
ja osaan elää enkä pelkää enää
kuinka käsittämättömän varma mä olin siitä
että nyt tää onnistuu.
Ja kyl mä tiiän
ettei tää enää tarkoita sitä et joku ottaa kopin
(menneissä vuosissa oli liikaa hyvää tuuria)
tiiän kuinka kylmä ja julma toi maailma on
miten lopulta kukaan ei enää tuu
vaik mä huutaisin ääneni käheäksi
jos erehtyisin ikinä enää pyytämään apua
mulle tiuskaistais vain:
ota ittees niskasta kii
ja tajuanhan mä
ei kukaan jaksa tehdä työtä josta ei saavuta hyötyä
muhun ei enää näiden kaikkien vuosien jälkeen oo mitään järkeä tuhlata niitä vähäisiä resursseja
ku siel on kymmenittäin ihmisii
joilla on toivoo ja rakastavia ihmisiä elämässään
kyky muuttua
aito halu kuntoutua.
Mä tiiän et mä oon ihan yksin
et täs on kaikki mitä koskaan tulee
kämppä josta kuuluu selittämättömiä kolahduksia sieltä täältä
ja tieto siitä
että jos mokaan enää kertaakaan
opiskelut tai mitä tahansa
kukaan ei anna mulle anteeks
Kela kattoo etten ees yritä
ja sit mä oon ilman rahaa ja kämppää.
Tiedostan erittäin tarkasti yksinäisyyteni olomuodon ja pysyvyyden
aikuisten ihmissuhteissa on kaks jotka ottaa ja antaa
yksikään niistä ei toimi,
elä tai hengitä
sillä et toinen vie kaiken eikä ikinä anna mitään.
Siks tiiän et oon yksin nii kauan kuin elän
mul ei oo kykyä olla tasavertainen aikuinen
mä oon ihminen joka vie voimat ja jaksamisen kaikilta ympärillä oleviltaan
sanalla sanoen tuhoaa jokaisen
siks on tosi paljon parempi
et tuhoan oloillani vain itseni.
Tätä on hirveää kirjoittaa
mut joskus totuus on kuitenkin hyväksyttävä.