tunnen miten uppoan
miten itku käärii mut tuskaisten käsivarsiensa alle ja kuristaa
hengittäminen on raskasta.
Tästä täytyy selvitä
kai sä sen tiiät?
Sun on oltava noille toi
tuolla sun on puhuttava noita asioita
ja noille on pakko muistaa hymyillä
tässä kohtaa sä saat vasta itkee
mut muista et sit sun on jo koottava ne palaset takas
ja muistettava miten ollaan ystävällisiä.
Ja mä jään johonkin
ei oo mua
ei mitään suuntia
vain kummia ajatuksia jostain menneisyydestä
unia joissa lähteneet palaa vielä kerran.
Ja mä päästän irti
yks kerrallaan niistä asioista joissa olen viimeiset kaks kuukautta roikkunut
kaikin voimin pidellyt kiinni mahdollisuuksistani
pakottanut ja altistanut itseäni yhä uusille pelottaville tilanteille
koska tiedän
mun täytyy.
Nyt vähitellen
mä hivuttaudun sinne pimeälle puolelle
en nosta joka hetkessä katsettani
enkä jaksa enää pakottaa itteeni kaikkeen.
Ja vaikka mä tiiän
minkä hinnan mä tästä joudun vielä maksamaan
mä en jaksa välittää
enkä saa otetta tästä hetkestä
tästä selviytymisestä.
Se on surullista
pelottavaa ja ahdistavaa
että kaikki on tässä
mun omissa valinnoissani
vain mun käsien varassa
ja tiiän kyllä kenelle ne syytökset osoitetaan
kun viimeinen kulissi romahtaa.