Raivostun
eikö mene edes yhtään paremmin?
Miksi?
Miksi menisi?
Miksi pitäisi mennä?
Miksi näitä keskusteluja täytyy käydä tähän sävyyn
ei mene
ei ole mennyt
enkä odottele kovin suuria huomiseltakaan
jos sinne asti päästään.
Mutta aina sama kehä
aina sama tyhjä toivo
joka niiden sanoista paistaa läpi
kenen vuoksi vastauksen kuuluisi olla
joo menee
ne ei ees yritä salata sitä ja mä en vaan jaksa
mut en tee muuta
kuin tiuskin ja painan kynsiä kämmeniin.
Mä tiiän kyllä
et jokainen mun olo on yksin mun harteilla
et maailma johon mä en sovi
ei koskaan lakkaa asettamasta muottejaan mun eteen ja kyselemästä
et etkö nyt vois
etkö vois ees tänään vastata joo.
Mä en halua
mä tiiän ettei muiden kipu oo mun
mut mua sattuu sivustakin kuulla
ku pitäis kertoo
mitä hyvää päivässä on ollu
ku ensimmäinen vastaus on
huonosti menee.
Mä siedän sitä
muiden asiat ei kuulu mulle
mut en silti tajua
miks niin pieni asia on niin mahdoton käytännössä?
Miks on niin mahdotonta kohdata ja kuulla
kestää vastaukset pyrkimättä muokkaamaan niitä johonkin itsellensä mieluisampiin
ja joo mä käsitän
tää maailma pyörii tavallaan
ja oravanpyörissä juostessa myös toisten vastuuttaminen säästä puhumiseen on oikeus
mut mä en ymmärrä sitä näissä paikoissa
näiden seinien sisällä
jotka tavallaan on olemassa siks
et rikkinäiset ihmiset sais olla vaikka rikki
joo pitää kannustaa
pitää kuntoutua
pitää herätellä
nii täytyy
sehän on se ehto aina
mut en vaan käsitä
miks oikeaan suuntaan ei vois ohjata myös muutenkin kuin ohittamalla?
Mä en sano et tää nyt on mitään
niihin aiempiin sotiin verrattuna
mitä kauempaa mä sitä sirkusta ja vallan väärinkäyttöä katon
sitä tarkemmin mä ymmärrän
et ne ei kyl todellakaan osanneet sit alkuunkaan hillitä mun niissä herättämää raivoa
vai oliks se häpeää omasta toiminnasta
ihan mitä tahansa
mitä kauemmin mä puhun etäämmällä etäisempien ammattilaisten kanssa
sitä tarkemmin mä tajuun
miten väärin ne toimi
ja et sieltä ois pitäny uskaltaa lähtee paljon aiemmin.
Mä ymmärrän et tää ilta on vaan raivoista yks
ja et kokonaisuudessa tää kesä sisältäny paljon heräämisiäkin
sen suhteen mikä kaikki siellä saatiin sotkettua ihan vaan koska musta ei saatu otetta eikä mua saatu hiljennettyä.
Mut silti tällaisessa muodossa apua on liian vähän
vaik apu itsessään yleensä on sitä mitä sen kuuluukin olla
se et täällä tavallaan on joku kakstoista tuntia
on arjessa oikeasti reilut kuus tuntia
ja siks tää on mahdotonta
ku kaikki muu aika kuuluis vaan pärjätä
ja kestää olla yksin.
Pitäis jaksaa
ku lisää apua on jo luvattu
pitäis jaksaa todellakin
mut kaikessa vaan kestää
ja mä oon nii väsyny valvomaan.
Entä jos en vaan enää kestä?